Etupihan kukkapenkki on jälleen paikka jonka edessä tulee seisoskeltua ja ihailtua sipulikukkien kukintaa. Penkissä tuntuu olevan melko täydelliset ominaisuudet sekä tulppaaneille että narsisseille, kohopenkki ja alla hiekkamaa on aika hyvää takuu välttää sipulien mädäntyminen märkyyteen. Nyt jos koristekirsikka tuohon päättäisi sopeutua kasvamaan niin aika täydellinen kevätilme. Toki toivon että myös rautatienomenapuu ymmärtäisi myös lähteä kunnolla kasvamaan, aika hontelo ilme edelleen jo muutaman vuoden kasvattelusta huolimatta. Taitaa näiden kahden puun kukinto ajoittua vain osin lomittain mutta sitäkin pidempi ilo olisi.
Nyt olen tietenkin ihastellut samalla myös Accolade-koristekirsikan kukkia. Valittu kukkien sävymaailma lienee aika ilmeinen.
Nuo pionien tummat varret tasapainottavat kivasti pinkkiä värimaailmaa.
Mutta mitäpä sävyä penkin reunamalta silmiini osuikaan?
Oikein kivat keltapunaiset tulppaanit vaaleanpunaisten kaverina tuossa sitten. Jos täytyy veikata niin näistä saattaa olla kiittäminen Lidlin sipulipussia. Nämä joutuivat kyllä nyt poistolistalle jos muuten jätänkin tulppaanit aina penkkeihin ja toivon uutta kukintaa
Darwin-hybridejä olen nyt muutamana vuonna pyrkinyt istuttamaan, tuntuvat ihan hyvin jaksavan uudelleen kukkia ja eri sävyjäkin löytyy jo. Tässä lohenpunainen.
Ja vähän pinkimpää.
Muuta hyasintti myös etupihan penkistä löytyy.
Nämä Eros-hyasintit löytyvät päärynäpuun alta, omat suosikit hyasinteista. Sen kummemmin suunnittelematta tullut laitettua helmililjoja viereen joskus aiemmin. Nämä taitavat olla räväkin väripari tällä pihalla.
Imikän kukkia on myös kiva katsella (kaitaimikkä lienee hän), kaikilla vähän oma sävynsä pinkin ja violetin välillä.
Vaaleanpunaiseen vivahtavat Pink Delight -valkovuokot näyttävät kotiutuneen hyvin puutarhapolun levikkeelle, tykkään.
Juuri nyt ei näin aurinkoisia otoksia pihalta saa, sadetta luvassa koko päiväksi. Näiden kuvien myötä piristystä toivottavasti muidenkin päivään jos vesisade ei innosta puutarhaan. Saisinkohan edes kevätlannoitteen ostetuksi, kuvittelin jo alkuviikosta levittäväni mutta totesin että lannoitteet onkin käytetty viime vuonna loppuun. Ehkä jonkun sadetauon saisi jonka aikana jopa saisi lannoitteet leviteltyä sulamaan.
Ihanaa tulppaanien kukintaa. Apeldoorn- lajikkeet ovat todella kestäviä ja vuodesta toiseen uskollisesti kukkivia ja suosinkin pääosin niitä puutarhassa. Minulla on myös tuota vaaleanpunaista Apeldoorn tulppaania liuskavaleangervojen kanssa ja näitkin ne blogissani vieraillessasi. Minulla oli myös istutettuna sormivaleangervoa samaiseen penkkiin, mutta se valitettavasti katosi kokonaan.
VastaaPoistaNoita monivuoisia on kyllä kivempi istuttaa kun todennäköisesti ei sitten joka vuosi tarvitse enää istutella uusia. Muutamia uusia lajeja tulee aina toki laitettua kokeiluun muitakin. Sinun tulppaanisi näyttivät tosiaan tutuilta, arvelinkin että saattaa omasta pihasta samoja löytyä.
PoistaIhanaa, kun tulppaaneille on löytynyt hyvä kasvupaikka, jossa viihtyvät vuodesta toiseen. Kaunista!
VastaaPoistaEi noita ihan sadoittain kehtaisi joka vuosi uusia istuttaa, tuossa todella tuntuvat viihtyvän. Muualla pihalla ei ihan yhtä hyviä oloja näytä olevan, noiden uudempien istutusalueiden tulppaanit on kyllä selvästi vielä harvemmassa mutta jospa sinnekin pikkuhiljaa saisin monivuotista kevätkukintaa aikaan kun sopivat kohdat sipuleille vaan löydän
PoistaKaunista! Onko nuo koristekirsikan kukat jotenkin erimuotoisia kuin yleensä, kuin sateenvarjoja. Niitä teillä nyt taitaa tarvitakin.
VastaaPoistaTuo koristekirsikka kukkii puolikerrotuin kukin eli eivät ihan tavallisia kukkia tosiaan ole. Onneksi nyt sateeton hetki menossa, pihallekin vähän päässyt
PoistaTuollainen väärän värinen tulppaani muuten sopusointuisessa joukossa on kyllä kuin huutomerkki. Mutta kuten totesitkin, aina ei voi tietää mitä saa, kun sipuleina kasveja ostaa😅Kaunista kevätkukintaa kuitenkin!
VastaaPoistaVähän liikaa nyt paistavat silmään värinsä kanssa nuo keltapunaiset, välillä tulee ylläreitä vaikka miten olevinaan suunnittelee. Tai lähinnä ostan kaikki sipulit niin että oletettavasti toisiinsa sopivat mihin vaan tulee laitettuakaan. Syksyn sipuli-istutuksissa tulee sipulit lopulta laitettua aika sattumanvaraisesti mikä pussi käteen sattuu.
PoistaTulppaanit tuollaisena suurena ryhmänä on silmänilo pitkän talven jälkeen. Kiva, että olet löytänyt paikan, jossa tulppaanit viihtyvät.
VastaaPoistaPinkit tulppaanit sopivat hienosti pionien tummuuden kanssa.
Toivon että etupihalla kukkiessaan myös ohikulkijat saavat myös näistä silmäniloa pitkän värittömän talven jälkeen, ainakin itse saan 😊
PoistaKaunis lajitelma tulppaaneja etupihalla. Hyvin sointuvat toisiinsa, ja kirsikkaan.
VastaaPoistaOnneksi ei vuosittain tarvitse tuota määrää istuttaa, saisivat mieluusti jatkossakin nousta kukkimaan. Kyllähän tässä silti jo alkoivat suunnitelmat mihin kohtaan pitäisi jotain vielä lisätä 😁
PoistaIhana sävymaailma!
VastaaPoistaJostain noita "väärän" värisiä aina tuppaa tulemaan mukaan. Ehkä ne voi siirtää johonkin toiseen paikkaan.
Pitää nuo nostaa ylös ja kenties joku halukas nuo sipulit ottaa omaan puutarhaansa, en meinaa keksiä tuolle värille paikkaa kun keltaista ei vaan tästä pihasta tahdo mistään kaveriksi löytyä
PoistaOnpa upea 'Eros'-hyasintti. Ihastelin myös noita valkovuokkoja; miten hempeä väri ja ihana kukan malli. Etupihan tulppaaniloisto on kaunis näky, vaikka kieltämättä ne keltapunaiset sieltä hyppäävätkin silmiin. Ovat varmaan vielä poikkeuksellisen pitkäikäisiäkin, kuten kaikki muutkin kasvit, joiden soisi häippäisevän pikimmiten ja vähin äänin.
VastaaPoistaKiitos piristyksestä! Sadetta onkin jo katseltu pari päivää.
Toivon että nuo valkovuokot lisääntyisivät ja pääsisin siirtämään juurakkoja muuallekin pihalle. Taitaa olla varminta vaan nostaa nuo keltasävyiset tulppaanit ylös ja yrittää tuputtaa lahjoituksena niitä paremmin arvostavalle.
Poista