maanantai 24. helmikuuta 2020

Pihan puista

Yritän kasvattaa etupihalle rautatieomenapuuta (Malus Hyvingiensis). Alunperin hankin kyseisen puun ainakin 4 vuotta sitten yhdessä kahden puuksi kasvatetun syreenin kanssa (Unkarinsyreeni Oden ja Puistosyreeni Ainola). En sitten perehtynyt riittävän tarkasti riippapuiden sielunelämään joten ostaessani jäi huomioimatta se varsin oleellinen seikka että riippapuu ei kasva korkeutta. Lueskelin sitten aiheesta ja näytti mahdolliselta tuettuna kasvattaa puulle uusi latva jota yritinkin tehdä. Puu alkoikin saada mittaa tosin tuskastuttavan hitaasti ja aika vänkyräkin malliltaan. Tietenkin heti tien vieressä paraatipaikalla ohikulkijoiden ihmetellä. Viime kesänä sitten kiertelin paikallisella K-raudan puutarhaosastolla ja näinkin täydellisen näköisen oikean korkuisen rautatieomenapuu ja vielä -50% alessa. Eihän siinä auttanut kun pakata puu autoon sen suunnitellun keltaluumu Laatokan helmen kanssa.



Vanha rautatieomenapuu tukivirityksineen. 



Ja uusi oikealla latvalla varustettu tilalla. Tukeahan se tämänkin latva tarvitsee vielä tovin.



Eihän vanhaakaan nyt pois voinut heittää. Ei tosiaan mikään muotovalio kuten kuvasta näkee. Pitkällisen pohdinnan jälkeen istutin sen nyt tuohon kallion reunustaan johon sai aika ison multatilan rakenneltua. Saa rauhassa levittäytyä oksillaan jatkossa.



Tätä pitäisi maaliskuun aikana aloittaa leikata. Vesiversoja en halua joten alustava suunnitelma olisi katkaista nyt keväällä vain nuo kaksi alinta punaisella merkittyä oksaa. Ehkä loppukesästä pari lisää. Tavoitteena lopulta jättää vain latvukseen muutamia oksia kasvamaan sateenvarjon malliin pyrkien.



Kallion rautatieomenapuu saisi luopua jo useammasta oksasta. Tuostakin pikkuhiljaa jos saisi jo latvaankin uutta oksaa kasvamaan ja alempaa hiljalleen karsin kaikki muut pois.



Syreenikin kasvaa häiritsevän toispuoleisesti. Tämän kanssa ei oikein ole leikkauskokemusta. Uskaltaakohan tätä leikata? Lähteekö haaromaan jos leikkaan tuosta punaiselta kohti vai parempi tuosta sinisten viivojen seudusta? Ettei lopputulemana olisi entistäkin yksipuoleisempi puu.



Sama ongelmakohta toisesta kulmasta kuvattuna.



Ja vielä kalliolta riippapihlaja joka on varsinainen testipuu uuden latvan kasvatuksesta. -70% alesta ostin kesällä 2018 melkoisen muotopuolen yksilön jolle yritän tuen avulla kasvattaa uuden latvan. Tuo keskikohdalta lähtevä yksittäinen punaisella merkitty haara taitaa saada leikkauksen maaliskuulla myös. Kauhean näköinen se suoraan sanoen noinkin on joten ei kai auta kuin rohkeasti vaan tarttua oksasaksiin.

Sitten vielä ne aiemmin esitellyt terassin ”pergolan” riippapihlajat. Ehkä annan kesän näyttää miten alkavat kasvaa ja vasta loppukesästä tartun oksasaksiin. 





sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Multahommia

Sormet ovat syyhynneet jo koko helmikuun esikasvatusten aloitukselle. Tänään päätin että kevät on riittävän pitkällä aloittaa multahommat. Mainoksen uhrina etsin jo eilen Biolanin kasvusammalta kevään kylvöille. Tähän tarkoitukseen jemmattuun karkkilaatikkoon laitoin kyseistä multaa ja ripottelin pintaan syksyllä keräämäni keijunkukan siemenet. Päälle rei’itetty kelmu ja odotus voi alkaa.

Toivottavasti mustaan pintaan ilmestyisi parin viikon aikana jotain vihreääkin.

Sammalnappejakin ostin mutta niiden käyttö saa hetken odottaa kokeiluaan kunnes pelargoneista toivottavasti saisi pistokasmateriaalia.

Koska luonnollisestikaan mitään ruukkujen pesuja en syksyllä tehnyt niin työ oli aloitettava tylsemmällä osuudella eli ruukkujen tiskauksella. Sen jälkeen hain talvetuksesta pelargonit. Niitä säilytin ruukuista tyylikkäästi muovipusseihin siirettyinä täysin pimeässä mutta sentään normaalia huoneilmaa viileämmässä (patterit 14 asteessa talven yli) varastohuoneessa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun moista olen edes yrittänyt. Ruusunnuppupelargonit Appleblossomit saivat kuitenkin yrittämään pistokasmateriaalin toivossa. Niitä ostin viime kesänä kaksi kappaletta alehintaan terassin piristykseksi juhannuksen aikoihin. Samalla vaivalla nappasin neljä tavispelargoniaa säilytykseen kun kerran hommaan ryhdyin.
Isommat kaksi Appleblossomia ja neljä pienempää taviksia. Tavikset kasvattaneet melkoiset ohuet kasvut joihin en vielä nyt koskenut. Toipukoon ensin ruukutuksesta ennen leikkailuja. Ruusunnuppupelargoneissa mahtavan monta pirteän näköistä oksahaaraa joita toiveikkaana yritän vaalia pistokkaiden ottoa varten kai parin viikon päästä? Yritin kastella vain varovasti, multa oli pelargoneilla kuivaakin kuivempaa mutta mistähän ulkoa se kasvusammal oli kaupan sisälle myytäväksi kerätty. Oli nimittäin todella märkää.
Työhuoneeseen raahasin varastosta miehen ihastukseksi ;) viime keväänäkin käytössä olleen taimihyllyn ja virittelin siihen kasvivalot. Siis ihan perus ikean jalkalampussa aiemmin toimineet valaisinosat joihin vaihdettu airamin kasviledit. Ei ihan niin häiritsevän punainen valo loimota ikkunasta kuin vanhemmassa kasvivalossa. Alakerrassa keijunkukkien kylvölaatikko joka vielä ei valoa hirveästi kaipaa.

Kevät saa tulla :)



maanantai 17. helmikuuta 2020

Keijunkukkia

Tämän hetken suosikkini kukkapenkin reunuskasviksi on keijunkukka eli heuchera. Lehdistä löytyy ihania sävyjä. Kukinta monella aika vaatimaton mutta mitä väliä kun lehdet ovat koristeelliset koko kesän. Keijunkukat ovat jopa talvenkin jälkeen heti virkeinä lumen alta paljastuessaan. Yritän pitää lajinimikkeistä kirjaa. Aina se ei onnistu kun nimetön ihanuus tulee myymälässä vastaan. Niin tarkka en sentään ole ettenkö nimetöntä kaunotarta kelpuuttaisi penkkiini. Muutenkaan istutuskarttoja en ole jaksanut väsäillä joten jossain määrin tuottaa päänvaivaa tunnistaa kasvit paikallaan oikein vaikka nimilistoja pidänkin.

Erityisesti keijunkukista kaikki violettiin, vaaleanpunaiseen ja hopeaan taittavat on suosikkeja. Niinkään en välitä oranssiin, keltaiseen tai ruskeaan taittavista lehtien sävyistä. Niitäkin muutamia jostain mielenhairahduksesta tullut kyllä hankittua. Kai parempien puutteessa ostin. Menetyksiäkin on tullut. Muutamia vuosia sitten märkä maa ja kova pakkanen heti päälle tappoi useampia yksilöitä. Rip Cherry Cola, Velvet Night, Cinnabar Silver, Frosted Violet, Peppermint Spice


 Penkin reunimmaisena uskoakseni Berry Smoothie.



Tosi jännän mutta mielestäni hienon värinen keijunkukka. Samasta pöydästä Jyväskylän Viherlandiasta ostettu kuin kaksi Midnight Rosea, onko sitten joku värimuunnos vai muu nimetön? 



Reunimmaisena vasemmalla Silver Scrolls, vieressään Grape soda?, Spellbound? ja Silver Gumdrop. 



Nurkassa Viherlandiasta nimetön tummasävyinen, keskellä hopeinen Silver Gumdrop millä aika kivan pirteät punaiset kukatkin muuten. Vielä vasemmalla Midnight Rose.



Lähikuvassa Silver Gumdrop. Näitä hankin useamman, näkisin että yhtenäistää ja rauhoittaa yleisilmettä sijoitettuna aina sopivin välimatkoin. 



Ihana Spellbound vaalean violetin ja hopean sävyissä (tai ainakin luulisin että tämä oli nyt se).


 Etummaisena Forever Purple? Nyt olis niille istutuskartoille ollut käyttöä. Yllättävän samannäköisiä osaavatkin olla keskenään ja googlellakin sama laji näyttää varsin erilaiselta eri kuvissa.

Sitten keijunkukka josta en erityisemmin pidä. Tavis Palace Purple, värisävyltään taittuu ikävästi ruskean likaiseen. Ja juuri se joka taitaa olla tietysti kaikkein kestävin. Siementaimiakin on tuottanut ihan kiitettävästi.


 Siementaimia olen yrittänyt hyödyntää ilmaisina maanpeitekasveina puiden juuruksille. Veikkaan että tulevat jossain vaiheessa antamaan tilaa jollekin kivemmalle. Yrityksenä piristää ilmettä yhdistämällä näihin vihreää peittokurjenpolvea kun ensin kaavaillut rönsytiarellat eivät menestyneet tässä kuivassa paikassa.

Tämäkin yksi siementaimi. Minkähän kanssa on risteytynyt kun lehtiruodot erottuvat. Riippuen valo-olosuhteista jo melkein pidän tästä.

Metsänreunuspenkille on kyllä tehtävä ensi kesänä jotain kuten aiemmin tässä totesinkin. Tilapäisratkaisuna juurikin suuren talvituhon jäljiltä reunoille istutetut Palace Purplen siementaimet eivät vaan omaan silmään istu. Kellään käyttöä ilmaisille keijunkukille? Haltijankukkakin (keijunkukan ja tiarellan risteytys) Heucherella Solar Eclipse tuo keltareunainen mukana. Jälleen mietin miksiköhän senkin ostin kun ei taas lempivärimaailmaani istu lainkaan? Taisi iskeä alemania ja puolityhjä kukkapenkki täyttämistään vailla kun syysalesta tuon muiden mukana hankin syksyllä 2018.

Viime keväänä yritinkin kasvattaa Ebaysta tilattuja mukamas kymmenen erilaisen keijunkukan siemenistä taimia. Koko kevään odotin ihmettä tapahtuvaksi vaan ihan vihreitä kaikkien lehdet sinnikkäästi olivat. Mitä lie sitten ovatkin.

Tässä siementaimia syksyllä. Ihan virkeitä vaan aika vihreitä... Noh, tulihan harjoiteltua. Saavat olla maanpeittokasveina kunnes keksin tilalle jotain kivempaa. Tila kun on lopulta rajallinen niin ei viitsi täyttää penkkejä ihan mitäänsanomattomilla kasveilla. Noiden veressä kun on jo pitsimäisesti kukkivaa rönsytiarellaa samassa sävyssä ja aika samanlaisilla lehdillä. Näiden kukistakaan en vielä tiedä.

Onneksi sain kerättyä vähän siemeniä omista keijunkukista joten taidanpa yrittää maaliskuulla uudelleen omilla siemenillä. Ainakin muutamia sain Midnight Rosesta joten ties miten hienot luonnon arpajaisvoitot on luvassa, pölyttäjästä kun en toki tiedä. Vähän kuin joulu olisi siementen itämistä odotellessa. :)







sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Kukkatilaus

Tämä viikonloppu on mennyt lähinnä makoillessa. Pahin flunssa mitä hetkeen tullut sairasteltua, kuumettakin jo toista päivää. Puutarhojen tuotevalikoimaan tuli taas tutustuttua kun makoillessa on joutanut nettiä selaamaan. Kiinanhortensia Bougie ollut ostoslistalla jo viime kesänä, ei vaan nettikaupoista löytynyt. Ja ei siis puhettakaan että tämän kaupungin puutarhamyymälöistä mitään harvinaisempaa saisi. Edes itoh-pioneja en ole nähnyt mitkä ei nyt niin tavattoman harvinaisia ehkä enää. Nytpä Paratiisin taimitarhojen sivulta bougien löysin ja olihan se nyt vaan saatava. Viime kesänä jo päätin et jos jostain sen löydän niin heti hankin (maksoi melkein mitään vaan). Koska yhden kasvin hankinnalle tilausmaksu olisi pikkaisen liian kova niin täytyihän puskan kaveriksi muutakin samalla tilata. Kyseiseltä puutarhalta olen tilannut viimeksi muutama vuosi sitten köynnöshortensia Mirrandan ja tarha-alppikärhö Pink Swingin. Muistelisin että taimet olivat silloin ehkä vähän pieniä mutta muuten ihan virkeitä.
Rotkolemmikit olleet ihastelun kohteena jo pidempään. Vähän vaiheessa noidenkin paikan keksiminen, kenties kallion terassin vierustan penkkiin riippapihlajien alle mikä varmaan kostein paikka tällä pihalla. Kärhönkään paikka ei ole ihan varma. Pikkutalvioiden kanssa kyseessä on jo kolmas yritys. Miten niin leviää riesaksi asti? Ihan helposti olen saanut monta taimea tapettua pihaltani. En viitsinyt edes useampaa taimea nyt ostaa. Jos viihtyy niin pitäisihän tuon levitä ihan hyvin. Onhan tässä aikaa miettiä jos toimitus on toukokuulla todennäköisesti vasta ellei nyt aikainen kevät yllätä.

Atsalea Ruususen uni oli jo hypisteltävänä viime kesänä ja nyt se jotenkin hyppäsi ostoskoriin mukaan. Taidan laittaa samaan ryhmään tuon atsalean ja bougien. Ja ehkä juurelle tuon pikkutalvion kokeeksi.
Tuossa kaadettavaksi kaavaillun haavan (kaulauksen tulos vielä ensi kesältä epävarma joko on kaatovalmis) vierustaan ajattelin Bougieta ja Ruususen uni -atsaleaa. Onneton virhehankintakin alppiruusu Cunningham’s white siinä taka-alalla häämöttää. Ehkä alppiruusu vaatii kyllä siirtoa jos 3-4 metriseksi kasvavan Bougien siihen eteen istutan, saattaa jäädä pahan kerran piiloon.
Tuossa vielä kesäisempi kuva suunnitellulta paikalta. Taka-alalla näkyy kaadettava haapa. Korkeuseroa tähän maksaruohojen rinnepenkkiin sen verran että pitäisi olla helpohkoa saada riittävä multatila kun tarpeeksi multaa vaan jaksaa tuohon nykyisen varvikon päälle roudata. Luulen että sen suurempaa kitkemistä ei vaadi kun paksun mullan läpi ei kyllä tuosta mikään jaksa ponnistaa. Varsinaisia rikkakasveja kun tuossa ei ole. Samalla taidan nostella kasvit tuosta rinnepenkistä ja lisätä siihenkin multaa.

Tästä ne kevätsuunnitelmat taas lähtee :)

maanantai 10. helmikuuta 2020

Rhodot

Yritän pikkuhiljaa rakennella metsäpuutarhaa. En alkuvuosien omakotitaloasujana ymmärtänyt pensaista mitään, täyttelin vaan kukkapenkkejä perennoilla. Kun kukkapenkit alkoivat täyttyä piti keksiä muuta hankittavaa puutarhan iloksi. Eihän kesä (ja erityisesti kevät kasvisuunnitelmineen hankien keskellä) ilman kasvihankintoja ole mikään. Tajusin viimein rhodot, ensi alkuun pelkät alppiruusut. Ensimmäisen alppiruusun Pohjolan tytär istutin etupihalle varjoon. Teoriassa tuntui ihan hyvältä idealta, paikka osin räystään alla vaan aivan liian kuiva ja kahdessa vuodessa puska oli hengetön.

Uusi yritelmä sitten tämän Helsingin yliopiston kanssa.  Sekin oli ensimmäiset kaksi vuottaan liian kuivassa paikassa tässä rinteessä. Kesällä 2018 taisin sen tästä siirtää kun lehdet jatkuvasti lurpattivat ja alkoivat osa uhkaavasti mennä ruskeaksikin. Kasteluyrityksetkään eivät juuri onnistuneet veden valuessa suoraan kuivassa ja tiiviissä maassa norona ohi.

Viime kesänä Helsingin yliopisto jaksoi ilahduttaa vain muutamalla kukalla.


Mutta kesän kasvu oli ainakin ilahduttavan pirteän näköistä. Tuntuisi viihtyvän uudessa paikassaan kallionkolossa paksuhkon männynneulaskatteen suojassa. Jotain käyttöä pihan haravointituotoksille jotka lähes pelkkää männynneulasta muutaman ruohonhaivenen ohella.


Nuppuja olisi lupaavan näköisesti. Aurinko tähän paistaa kohtalaisesti joten pitää taas suojata kevätauringolta. Tämä kasvaisi parhaimmillaan 2,5 metriseksi joten antaisi vähän näkösuojaakin naapuriin (punainen talo) mikä on ollut yksi motivaattori näille istutuksille.


Helsingin yliopiston kukintaa lähempää.


Kevään 2018 hankinta Mikkeli Heikkisen kukkatarhalta Kuopion läheltäJopa kolmemetriseksi kasvava alppiruusu kukkii lähes valkoisiksi haalistuvin alkuun hennon vaaleanpunaisin kukin. Vielä ei kukkia ole näkynyt eikä nuppujakaan näy. Haluaa toivottavasti vaan asettua paikalleen ensin ja sitten vasta ilahduttaa kukillaan.  Jos jo ensi vuonna.


Kesäkuun 2018 aloittelijamainen virhehankinta ruokakauppareissun yhteydessä Prisman alennuksesta. Cunningham’s white jolle luvataan vain vyöhyke II -kestoa. Mielessäni taisi olla P.M.A. Tigerstedt toinen lähes valkoinen alppiruusu tämän eksyessä kärryyni. Saattaa olla että tämä loppukesän ylätyskukinta jää viimeiseksi tuolla pakkasenkestolla. Olen nyt antanut kasvaa paikallaan toistaiseksi jos sattuisi pihan mikroilmasto yllättäen sopimaankin. Jos ei pärjää niin saa tehdä tilaa muulle hankinnalle.

Nuppuja Cunningham’s white on kyllä yrittänyt tehdä. Jos ei nyt kovemmat pakkaset iske niin ehkä kukkiinkin on mahdollisuus alkukesästä.

Samalta kauppareissulta alesta saapui Kevätatsalea fraseri. Se on ollut ihan onnistunut hankinta, saisi kasvaa vähän isommaksi ja tuuheammaksi.


Viime kesän hankinta alppiruusu Royal Butterfly. III- tai jopa IV-vyöhykkeellä luvattaisiin uutuuden pärjäävän, 1,8.2 metriä mittaa täyskasvuisena. Ihanat kukat aiheuttivat heräteostoksen huhtikuulla paikallisen Hankkijan auettua. Kun vielä tarjouksessa oli niin pakkohan tuo nyt oli ostaa. :). Ensi kesänä ei kukkia harmi vaan ole nyt luvassa, ei ainuttakaan nuppua.



Ja vielä viimeisin hankinta viime kesältä Jyväskylän Viherlandiasta ostettu revontuliatsalea Tri-Lights. Tämän paikkaa tuumaillessa pyörin ihmetellen pitkin kalliota ja varvikkoa. Kukat haalistuvat kirkkaamman pinkeistä kellervällä laikulla varustettuna aika hennon vaaleanpunaisiksi. 


Tuollainen kallionkolo tälle taas valikoitunut, toivottavasti ei koe multatilaansa liian pieneksi. Multatilan etureunaksi sain kätevästi irroitettua kokonaisena kiveä vasten olleen ohuen juurikerroksen ettei karkaile mullat pitkin kalliota.

Nyt vaan odotellaan näiden tovereiden kasvua. Enkä vanno etteikö vielä uusia tulisi laitettua. Pihalla kulkiessa mieli jatkuvasti yrittää keksiä uusia istutuskokonaisuuksia.




sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kompostorin tyhjennystä

Biojätekompostorinamme toimii tällä hetkellä kolmatta vuottaan UKM Greeny 250 litrainen lämpökompostori. Kolmen hengen perheelle ihan sopivan kokoinen. Sen kaverina on kompostin jatkosäilytyspaikkana vanhempi pallokompostori Kekkilän Globe. Puutarhajätteelle vielä metalliverkkoinen tila joka ei kyllä ikinä mitään ole kompostoinut. Sille jotain keksittävä ensi kesänä varmaan. Greenyn aikana olen yrittänyt vihkiytyä tarkemmin kompostorin toimintaan ja lisäillyt tunnollisesti kuiviketta joka on kyllä ihan pakollista jos ei halua kompostorillista haisevaa mädäntynyttä tavaraa josta on siitäkin kokemusta. Yök. Sekoittelen sauvalla vuodenajasta riippuen 1-2 viikon välein ja tyhjennän valmiimpaa tavaraa palloon tarvittaessa. Tyhjennysluukutonta kompostoria en enää ottaisi. Pitäähän se alakerran valmis tavara saada ulos ilman kompostorin pintakerrosten siirtelyä. Globeen päätyy vasta aines jonka voi levittää suoraankin kukkapenkkiin jos vain vuodenaika on oikea. Päältä tyhjennettävänä ei sitten enää siinä vaiheessa ongelmaa. Kompostori alkoi lokakuisen tyhjennyksen jäljiltä täyttyä ja toiminta hidastua joten tänään oli sopiva aika ja plussakeli siirtää kompostoitunutta viileämpää tavaraa jatkosijoitukseensa.

 Vanha uuninpelti palvelee hyvin tyhjennysalustana. Luukku auki ja kaivamaan, talikko hyvänä apurina. Koiraa ei tähän hommaan kaveriksi oteta, sillä kun taipumusta syödä puolivalmista sisältöä joka on sitten kätevä mahassa kiertäessään oksentaa sisälle johonkin matolle. Tästä on kokemusta.

 Lämpömittari tietenkin taipui tyvestään jo ensimmäisillä viikoilla kompostorin sekoituksessa. Yritin etsi netistä uutta vaihtomittaria siinä onnistumatta. Onkohan niitä tullut varaosina myyntiin. No, ei ole käyttöä juuri haitannut. Aika kosteaa tuo kompostorin sisältö on edelleen mutta pallossa on kyllä hyvin tasaantunut sopivaksi.

 Pallo aika lumen peitossa mutta kansi aukesi sentään. Yläosan saa nostettua tyhjennystä varten sentään pois.

Loppukesästä lähtien uutta multaa täytetty. Nyt melkein täynnä sopivasti kevättä varten 310 litran kompostori. Tuosta sitten puutarhurin aarretta kukkapenkeille levittämään kun lumi sulaa.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Köynnöshortensia


Tontillahan riittää isoja mäntyjä. Ja maaperä hapanta. Pari vuotta puutarhan kanssa ihmeteltyäni keksin haluta pihaan köynnöksiäkin. Googlatessani aiheesta (nettihän on ollut tiedonlähteeni nro 1 puutarhatietouttani kasvattaessa) löysinkin köynnöshortensian Hydrangea anonomala petiolaris. Ihanasti kukkiva korkeuksiin nouseva köynnös jonka paljas runkokin on talvella nätti. Siinä vaiheessa en toki tajunnut että niitä on muitakin kuin se tavislehtinen. Harmillisesti en tullut merkinneeksi ensimmäisinä vuosina kasvien hankintavuotta ylös vaikka muuten olen listaa pitänytkin. Mutta veikkaan että ainakin vuodesta 2012 ensimmäinen on kasvanut pihallamme.

Tämän männyn juurelle ensimmäiseni on istutettu. Jälkikäteen miettien liian kuiva paikka, vesi valuu alarinteeseen. Multatilakin jää niukaksi kun heti takana alkaa kallio.


Kuva viime kesältä. Ikää ainakin 8v, korkeus tavoittelee jo huikeaa metriä? :) Kuulemma on hidas aloittamaan kasvunsa mutta tämä kaveri taitaa viedä ennätyksen hitaudessa. Ensimmäistä kukintaa edelleen odottelen. Ilmeisesti yrittää kertoa minulle jotakin. Mutta ihan nätti toki noinkin, ei nyt ihan sitä mitä kuvitelmissani kuitenkaan luulin. Ei sitä tiedä jos ensi kesänä kukilla jo yllättäisi, kevättä jännityksellä odotellen.



Etupihallekin piti saada oma, tavis tämäkin. Yritin ensin ihanaa hopeasävyisin variegata-lehdin kasvanutta Silver liningia.  Se harmillisesti menehtyi ensimmäisenä talvenaan, oli kai vähän herkkis ja kuiva paikka tämäkin. Löysin sitten aika ison taimen tätä tavista ja istutin tähän. Olisiko nyt vuodesta 2017 kasvanut tässä, kukkikin ostaessani ja seuraavana vuonna. Viime kesänä ei kukkia näkynyt. Toivottavasti innostuisi tuossa kasvamaan korkeammaksi kuin tuo takapihan kaverinsa. On ohikulkijoiden nähtävänä tuossa suoraan tielle joten mielellään edustavampana esittelisi.




Sitten tämä Mirranda. Kaksiväriset reunoilta vähän kellervänvihreät lehdet.. Kasvanut jokseenkin aneemisena edelleen polvenkorkuisena, olisiko neljättä vuottaan tässä. Keväällä laitoinkin kasvualustaa kuntoon. Totesin juurellaan olevan hyvin niukalti multaa peräti 5cm matalimmillaan ja sitäkin enemmän hiekkaa. Vannoisin laittaneeni kyllä kovasti enemmän istutusvaiheessa, kai valunut ajan myötä pois, rinteessä kun tämäkin. Yritin kaivella reilumpaa kuoppaa vierelle johon laitoin pussimultaa. Ainakin kesän ajan kasvoi selvästi pirteämpänä. Olisko toimista ollut apua vai muutenko vaan innostui kasvamaan.


Mirranda oli juurtunut pienillä oksillaan. Yhden juurtuneen annoin sisarelleni vuonna 2018 ja tämän siirsin viime kesänä oman mäntynsä juurelle. Saattaapi mennä tovi ennen kuin suureksi ehtii jos nyt jaksaa talvesta selviytyä. Kevättä tämänkin kanssa jännittäessä.




Tuossa köynnöstuen takana olevan männyn juurella yrittää kasvuaan pieni Mirrandan alku. 


Take a Chance on vuoden 2018 hankinta. Googlaillessani  menetetyn Silver liningin tilalle muuta erikoisempaa köynnöshortensiaa löysinkin tällaisen jalosteen. Eihän sitä Suomesta löytynyt ja eksyin puolalaisen taimikaupan sivustoille. Itse taimihan oli varsin edullinen, postimaksut eivät niinkään. Vähän epäilytti toki vieras sivustokin, tuleeko taimia koskaan perille vai meneekö vain rahat. No kun oli saatava niin sitten riskillä mentiin ja toki pari muutakin taimea kaveriksi tilasin samoilla postimaksuilla. 


Tällä on varmaan pihan paras paikka. Vähän jopa kallion syvännettäkin että sai multatilaa kerrankin männyn juurelle ja uskoisin kosteutta riittävän sopivasti mutta ei liikaa. Onhan tuossa nyt lehdet vaan ihanat. Tosiaan vähän jännään miten Suomen talvista selviää, tämän talven pakkasista en vielä ole ollut huolissani. Lumikin jossain määrin kinostuu tähän joten  jos tässä ei selviä niin sitten ei missään kohdassa minun pihalla.  Yritin yhden oksanhaaran työntää jo sammalen alle jos tekisi juuria. Vieläkö yhden männynjuuren toisella yksilöllä sitten miehittäisi eikä olisi kaikki yhden yksilön varassa :)




Tämähän nyt ei ole köynnöshortensia lainkaan mutta sukulainen. Schizophragma hydrangeoides Burst of Light. Herttahortensia tämäkö suomeksi nyt sitten on, ei ole Suomen taimistoiden valikoimassa näkynyt. Sieltä Puolasta tämäkin ja III-vyöhykkeellä kieltämättä selviytymisen rajoilla. Mutta välillä pitää ottaa riskejä jos jotain erityisempää löytää. Annan kasvaa vähän maanmyötäisenä ja toivottavasti lumi suojaisi. Voisi kasvaa köynnöshortensian tyylisesti monimetriseksi. Jos nyt sattuisi löytämään metrin päässä olevan nuoremman männyn niin saa toki sinne alkaa kiivetä.

Siinäpä nämä kaverit. Keväällä taas jännityksellä silmuja sitten ihmettelen tuleeko menetyksiä. Kolmenkympin pakkaset eivät siis ole toivottuja. Ihan asiasta toiseen. Kuvien lisäily välillä aivan raivostuttavaa tekstiin kun pomppivat miten sattuu vierekkäin tai alkuun. Ehkä tämän käyttöön vielä opin. Kuvien muokkauksen jo opin tekemään ennen bloggeriin siirtoa että sentään ovat oikein päin eivätkä sivuttain.