perjantai 8. lokakuuta 2021

Siementen keräystä

 Syksypuuhia olen pikkuhiljaa viikonloppuisin tehnyt. Neulaset tuli kuin tulikin haravoitua ja kärrättyä edelleen kattamaan rhodojen juuruksia. Vielä tila riitti vaikka viime syksynä epäilin. Kaikki (ainakin tähän asti hankitut) sipulit on nyt istutettu. Viime viikonloppuna päätin ottaa istutusraudan kouraan ja laittaa rohkeasti tulppaanit maahan. Keliennuste tosin näytti tälle viikolle viileämpää kuin lopulta olikaan. Ehkä ne tulppaanit eivät yhden viikon lämpimämmästä kelistä nyt kuitenkaan mullan pintaan ehdi. Ensi viikolla päivälämpötilatkin näyttävät jo jäävän sen maagisen 10 asteen alle joten uskoisin ettei tässä hätää ole. Yritin saada sipuleita vielä pystyssä olevien syysleimujen ja pionienkin väliin mikä ei ollut ihan helppoa. Vasen olkapää ilmoitti parina päivänä urakan jälkeen kokeneensa asennot epämieluisaksi. 

Kevät mielessä päätin hyödyntää syksyn siemensatoa ja keräsin päivänliljoista, keijunkukista sekä punahatuista siemeniä. Kevätauringon alkaessa talvella pilkahdella taitaa ongelmana olla lähinnä mihin mahdutan kaikki kylvöt mitä haluaisin siemenistä kasvatella.


Ensin päivänliljojen siemenpuuhista
Siemenkodat keräsin kun ne alkoivat itse hiukan aueta.

Sisältä löytyikin ihan mukavasti mustia siemeniä.

Ruttuisemmat hylkäsin ja pyöreät jäivät.

Siemenet säilöin muovipussiin kostutetun perliitin kanssa ja jemmasin jääkaappiin. 

Punahattujen siemenkeräys oli vähän työläämpi homma. Viime vuonna saalis jäi niukaksi kun siementen sijasta tuli lähinnä pelkkää roskaa. Tällä kertaa keräsin ihan reilun määrän kuivuneita kukintoja. Osasta ei tullut ainoatakaan siementä mutta onneksi toivottuja siemeniäkin löytyi.

Melkoinen kasa eroteltavaa. Nuo vaaleammat paksummat niitä siemeniä.

Tuosta paperin kulmaan erotellusta osiosta löytyi yksi siemen.


Siinä alimpana se vaalea siemen tosiaan on. Viime vuonna oli vaikeuksia alkuun keksiä mitä tuosta pitäisi oikein etsiä.

Yritin malttaa ottaa erilleen eri lajikkeiden siemenet ensimmäisen keräyskierroksen jälkeen todettuani että olisi kyllä kiva vähän paremmin tietää minkä jälkeläisiä oikein kasvatan. Vasemmalle jäi siemensekoituspussi ja kolmeen muuhun olen kerännyt erikseen Delicious Candyn (ja sen viimekesäisen kovasti samalta näyttävän nimettömän), Sunseekers Redin ja Red Pearlin siemeniä. Magnusta en ole tällä kertaa viitsinyt kerätä kun on niin tavis. 

Keijunkukkien siemenet ovatkin selvästi edellisiä pienempiä. Harmi vaan hienommista lajeista ei siemeniä näytä syntyvän joten kahta laatua keräsin. Midnight Rosesta kokeilin viime vuonna kylvöjä mutta mitään hienoja jälkeläisiä ei sattunut joten jätin nyt väliin.

Kesäisemmästä kuvasta löytyi kuva vihreälehtisestä Silver Dollarista joka tuottaa siemeniä ihan reilustikin.

Tässä toinen siemeniä tuottava, Sugar Frosting?

Suorakylvön onnistumisesta punahatuilla (jos nyt minkään mukaan perennan itse asiassa) ei nyt minulla olekaan kokemusta miten onnistuu kun viime vuonna ensimmäistä kertaa näitä ruukkukylvönä vasta testasin. Riittäisihän tuosta siemeniä nyt kaikenlaiseen testiin ja maahankin voisi kokeilla sisäkylvöjen lisänä. Vinkkejä otetaan vastaan. Ja jos joku pohti niin nuo muovipussit eivät ole se kaikista paras vaihtoehto siementen säilytykseen. Työn alla on vaihtaa paperipussit varsinaiseen säilytykseen ettei tule ikäviä homehtumisyllätyksiä. 

Loppuun yksi ruskaisempi kuva koristearonian kauniista syysväristä









5 kommenttia:

  1. Minä ajattelin tuota samaa valkosipulien kanssa, että tuskinpa nyt yhdestä viikosta liian suurta haittaa on. Pitäähän niiden ehtiä juurtuakin ennen talven tuloa. Tulppaaneita en ole kyllä edes hankkinut. Alelaaritulppuja on tullut istuteltua joskus rautakangen kanssa routaiseen maahan.
    Oletkin ollut ahkerana siementen keruussa. Minulla on mennyt jotenkin koko perennansiementen keruu ohi kun koko ajan on satanut ja kaikki siemenkodat ovat olleet jatkuvasti läpimärkiä. Onpahan noita edellisvuosien varastoja vielä jäljellä :D Toivotaan, että nuo sinun keräämäsi siemenet lähtevät keväällä hyvin itämään ja saat paljon uusia taimia puutarhaasi istutettavaksi ;) Kyllä niille aina paikat löytyvät. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liikaahan noita siemeniä nyt hamstrasin. Saa nähdä mihin mahdutan kylvöt kun niiden pariin keväällä taas pääsee. Varakappaleita kun pitäisi tietenkin olla reilusti jos menetyksiä tulee. Äkkiä kymmenittäin taimia huolehdittavana. 😆

      Poista
  2. Olinkin jo kommentoimassa, että siirrä siemenet paperipusseihin... Jännittävä kevät ja kesä sulla tulossa. Minäkin nappasin tänään pikkusormustikukan siemenkodat sisälle kuivumaan. Kodat olivat hieman raollaan, joten saattavat olla tyhjää täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä jälkikäteen käydä lisäämässä tuo varsin oleellinen pussikommentti kun aikeista huolimatta jäi ensimmäiseen versioon kirjoittamatta. Ettei joku saa vääriä vaikutteita 😁. Aukinaisina olen pusseja pöydällä pitänyt että kosteus pääsisi ulos. Kun into iskee ei aina ole sopivaa tarvetta käsillä. Mielenkiinnolla noista punahatuista etenkin yrittäisin kasvatella jälkeläisiä. Miten paljon muistuttavat alkuperäistä.

      Poista
  3. Minä olen monena vuonna istuttanut perennan siemeniä itse kerättyjä ja ostettuja keväällä sisälle. Ensin kylmäkäsittelyssä jääkaapissa ja sitten istutukseen. Sanoin miehelle että keväällä en istuta mitään niistä on valtavasti hommaa. On koulittava ja jne..
    Olen myös kokeillut näin syksyllä istuttaa suoraan maahan ja siinä saavat talvella sen kylmäkäsittelyn itsestään. Minusta tämä on paras tapa ei ole niin paljon hommia niiden kanssa. Istuttaa esimerkiksi lavakaulukseen. Mutta nyt en ole edes keränyt kuin samettikukan siemenet.
    Toivottavasti onnistut kasvatuksessa ja näin saa todella mukavasti paljon uutta.

    VastaaPoista