keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Kompostorin elvytys

 Edellisviikon pakkaset tuntuivat olevan liikaa lämpökompostorille. Ikävästi jäähilettä alkoi ilmestyä kompostorin sisäreunalle eikä höyryäkään enää noussut kantta avatessa. Piti aloittaa elvytystoimet ennen kuin on liian myöhäistä ja kompostori karahtaa jäähän. Sen jälkeen ei tarvitsisi montaa kertaa biojätteitä viedä kun toimimaton kompostori tulee täyteen. Näppärästi poika auttoi pottapissien muodossa innokkaana kun pyyntö kävi ja kuskasin muutaman potan sisällön jo eilen kompostoriin. Autotallista etsin myös tyhjän lasinpesunestekanisterin ja täytin sen kuumalla vedellä sekä kuskasin pussin suojissa kompostoriin lämpöä tuomaan.

Tässäpä kauniin esteettinen kuva kompostorin sisällöstä kukkien ystäville 😆. Tein kanisterille kuoppaa että lämpö pääsi vaikuttamaan paremmin.

Tänään puuha jatkui tyhjennyksellä. Onneksi pallokompostorin kansi ei ollut jäätynyt kiinni ja talikon avulla sain jäätyneen lämpökompostorinkin tyhjennysluukun vivutettua auki. Arvelisin muutamaa ämpärillistä vastaavan määrän puolivalmista kompostia lämpökompostorin alaosasta siirtyneen pallokompostoriin jatkosäilytykseen. Nurkista oli hivenen jäässä mutta onneksi muilta osin sulana säilynyt joten ehdin tyhjennyspuuhaan ajoissa. Ideanahan siis oli päästä eroon kylmästä valmiista kompostista joka ei lämpöä juuri enää tuota jolloin jäljelle jäävä aktiivisesti kompostoituva massa jaksaa kompostorin taas lämmittää. Jos joku nyt tuota pohti.

Tyhjenihän tuo jonkin verran.

Toivottavasti luonnollisen urean, kanisterin lämmön ja tyhjennyksen avulla kohta kompostori taas jaksaa kohta omin voimin. Olen pari kertaa nyt vaihtanut uuden kuuman veden kanisteriin kun entinen viilenee. Raporttia seuraa myöhemmin toimien tuloksesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti