sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Juurta näkyvissä

 Viikonlopun lumityöt saivat erityisen vahvasti toivomaan kevättä. Mies sopivasti teloi kätensä joten lumityöt jäävät toviksi minun vastuulle. Voin sanoa että etupihan kukkapenkki on kyllä todella hyvin lumisuojassa. Milloinkahan jaksaa sulaa. Ensi viikolle on luvassa ainakin pilkahdus keväästä, plussaa ja aurinkoa.

Siellä on kukkapenkki lumen suojissa.

Olen vähintään kahden päivän välein käynyt tarkastelemassa varastohuoneessa olevia kasvatuksia. Edelleen se ajastin puuttuu joten saavat valoa 24h. Viimeinen punahattu on hengissä edelleen. Mutta suurempi ilonaihe oli pienen pieni juuren alku esikkokylvöksessä. Viikon itämisaika yllätti nopeudellaan.

Onneksi ei vielä ikänäkö vaivaa. Siellä se pieni juuren alku pilkottaa.

Jännä kun viime vuonna tähän aikaan ei lunta ollut juuri lainkaan. Nyt tilan puutteessa joutunut kolaamaan jo kukkapenkin päälle joka harmillisesti hiukan väkisinkin tulee hidastamaan sulamista. Jospa keijunkukat säästyisivät sulamisen ja pakastumisen haitoilta ja selviäisivät tästä talvesta viime vuotista paremmin. Sulamisveden jäätyminen mullan pintaan jääkerrokseksi ei oikein edesauttanut selviämistä koska ennen sitä jaksoa lehdet näyttivät vielä oikeinkin virkeiltä lumen alta paljastuttuaan. Seuraava postaus onkin juhlallisesti nro 100. Ehkä vanhempia kukkakuvia taas siihen.



8 kommenttia:

  1. Nyt lunta on tosiaan riittänyt koko maahan ja on saatu nauttia kunnon talvesta. Jospa tuleva kesäkin on taas kunnon kesä?
    Mukavaa helmikuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaisi kyllä kunnon kesä. Mutta ehdottomasti kivempi luminen talvi kuitenkin kuin loska ja harmaus. Yritettävä nauttia talvesta vielä hetki. Mukavaa helmikuuta vielä hetken aikaa 😊

      Poista
  2. Son sykähryttävää, ku kasvatuksis näkyy elämää. Lunta on ja lisää tuloo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme juttu miten yksi mikroskooppinen juuri saakin innon nousemaan. On se vaan oma jännitys noiden kylvöjen kanssa että olosuhteet saatu kohdilleen. Ilmeisimmin lämpötilan ja kosteuden kanssa mennyt nappiin tällä erää.

      Poista
  3. Kyllä nämä lumikerrokset suojaa paremmin kasveja vaikka myöhemmin päästäänkin puutarhahommiin. Ja kerkiää niihinkin kyllästymään joka vuosi 🤗😁
    Minulla on kaikki perennan kylvökset vielä kylmäkäsittelyssä. Mitään ei minulla vielä ole odotettavissa mutta kohta toivottavasti minäkin näen jotain eloa. Ihanaa että esikkosi itäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kevään ensipiippojahan niin kovasti odottelee että jokainen päivä niitä odottaessa on keväällä tuskaa kun muualla jo maa pilkottaa 😁.

      Poista
  4. Ihan hyvä, että tähän aikaan on reippaasti lunta. Ainakin täällä olisi hyvä, jos lumet eivät sula heti maaliskuun lopussa, sillä muuten kasvit lähtevät liian aikaisin kasvuun ja paleltuvat toukokuun takatalvissa. Niitä kun on melkein joka vuosi kuitenkin. Vaikka eipä tuo kolaaminen enää mitään herkkua ole, kun joka kuorma on työnnettävä entistä korkeammalle kukkulalle. Hienoa, että ensimmäinen esikko on jo näyttänyt itämisen merkkejä! Pian mullasta pilkistelee joukoittain pikkuisia sirkkajuuria (toivottavasti). Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa olla jo melkoisia kukkuloita ja lumiramppeja tällekin tontille rakennettu lumesta. On se riittävä lumikerros silti tosiaan hyväkin takatalvien varalle. Piti vielä käydä kurkkimassa ja muutama pieni juuri lisääkin oli tänään ilmestynyt näkyville kylvökseen. Oikein mukavaa viikkoa!

      Poista