lauantai 12. marraskuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä

 Ehdin saada jo kaksikin haastetta tähän postaukseen, kiitos Hiidenkiven Minna ja Navettapiian Puuhamaa. Mukava kaivaa vaihteeksi harmauden sijasta valoisampia ja värikkäämpiä kuvia kuva-albumin kätköistä. Kohtuullisen sitkeä syysflunssakin on pitänyt melkein viikon otteessaan. Vaikka ei juuri nuhaa ja yskää kummempi niin ei tässä ylimääräisiä ole jaksanut puuhastella. Viime viikonloppuna sain kuitenkin puut verkkojen suojiin ja koska appiukko oli päättänyt purkaa tekemisen puutettaan työviikon aikana meidän pihan haravointiin tuli sitten lehdistä ja neulasista koostuneet kasat koottua maatumaan. Olen haaveillut isommasta puutarhakompostorista mutta sattuneesta syystä en sellaista juuri nyt raaskinut ostaa. Puutarhajätteet saivat siis tällä erää vain laajennetun avokompostin varaston lähelle. Entinen tapa viedä neulaset hortensioiden katteeksi ei enää ollut mahdollista kun alue on kesän aikana muutettu kivillä reunustetuksi istutusalueeksi. Purin kuitenkin verkkokompostorin ja laitoin verkot vain kompostialueen takalaitaa rajaamaan. Ei siinä pienessä kuivakassa verkkokompostissa mikään ole maatunut joten perinteinen riittävän laaja avokomposti oli parempi ratkaisu. Ikuisuudenhan nuo männynneulasten maatuminen tulee viemään mutta näytti niistä entisistäkin lopulta multaa syntyneen kun aluetta kesällä. kaivelin.

Mutta hetkeksi kesäisempiin tunnelmiin.


Alkukesän tulppaanit ja narsissit ovat varmasti etupihan koristeellisin aika. Toivottavasti ensi vuonna pääsen nauttimaan yhtä kauniista kukinnasta. Tämä vuosi taisi olla onnistunein tähän asti.

Levisia Little Plumin ihana karkkiväri.

Pitäähän yksi kuva omistaa pioneille.

Päivänliljoista kerrottu Crinkled Fantasy on suosikkini perhosineen.

Kärsivällisyyttäni koetellut jalohortensia Twist’n Shout oli juuri niin kaunis kuin kuvien perusteella olin toivonut.

Loppukesän punahatut

Tänään olisi marraskuulle yllättävän lämmintä keliä luvassa. Toivon että aurinkoinen ennuste toteutuu ja pääsee nauttimaan miellyttävästä ulkoilusäästä. Hyvää isänpäiväviikonloppua! En haasta nyt erityisesti ketään mutta kuka ei vielä ole ehtinyt haasteeseen osallistua kaivakoon valokuvat esille ja näytille.

8 kommenttia:

  1. Mukavat kesän muistot.
    Toivottavasti flunssa on jo hellittämään päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä sentään taas. Jälkiyskä jatkunee muutaman viikon.

      Poista
  2. Ihastuttavia kukkia. Kyllä näitä kesäkuvia jaksaa katsella vaikka useamman kerran.
    Toivottavasti flunssa alkaa jo helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on jo helpottanut. Kesään on aina kiva palata.

      Poista
  3. Kivoja kuvia ja kesän muistoja!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukat! Ensimmäisen kuvan värikylläinen näkymä on todellakin onnistunut. Toivottavasti olet jo parantunut flunssasta. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Etupihan tulpputykitys on kyllä ihanan färikäs. Sait tuan jalohortessan kukkimahan. Onnittelut siitä! Mä kippasin samaasen hortessan vuasia sitte roskiihin, ku ei keriinny täälä kukkia monen vuaren yrityksestä hualimata.

    VastaaPoista