lauantai 29. lokakuuta 2022

Kalliopenkin muokkaus

 Taas ovat lihakset jumissa ja rannekanavaoireyhtymä muistuttelee yöllä olemassaolostaan lapioinnin jälkeen. Multakasa on kuitenkin setvitty ja penkin reunus rakennettu. Eipä kiviä ilman uutta kierrosta olisi rannan reunaan riittänytkään joten hyvä näin. Savisempaa maata olen samalla yrittänyt lapioida penkin pinnasta pois ja saada läpäisevämpää multaa pintamaaksi tilalle. Keskellä penkkiä on vielä kohtuullisen iso kasa multaa joka pitää saada jollain aikataululla nurmikon pohjamullaksi siirrettyä. Iso määrä pienempää kiveä odottelee myös siirtämistään putkikaivantoon.


Tässä alkuviikon tilanne melkein puoliväliin projektia edettyään. Vähän kyllä huokailutti jälleen joutua näin isoon urakkaan.

Eilen tähän vaiheeseen. Kulkureitin laita uudelleen paljastettu ja kivireunaa työstetty.

Kallio nousi kulman kohdalla vastaan. Tuohon valitsin kookkaampia kiviä reunaksi jotta reunaankin multatilaa varmasti jäi riittävästi. Penkin keskellä syvyyttä on varmasti metri ellei enemmänkin.

Halusin penkkiin kaarevaa muotoa. Tähän edustan savisempaan kohtaan pitää jatkossa keksiä jotain peittoa tai joudun vaihtoehtoisesti lapioimaan savet muualle.

Ihan mukava syvyys tähän rannanpuoleiseen laitaankin jäi. Savea tosin on paikoin paljonkin jota pitäisi yrittää jaksaa vielä vaihtaa tuohon multaisampaan maahan.

Loppuun vielä visiota puiden ja kasvien tulevista paikoista. 

Paksummalla vasemmalle hahmoteltu korkeammaksi kasvava puu, toivottavasti keltamarjainen imeläkirsikka jos sopivan taimen tuohon löydän (toiveissa osin itsepölyttyvä ja tietenkin III-vyöhykkeellä pitäisi pärjätä). Ohuemmalla piirretty juuri hankittu riippaomenapuu Ruby Tears.

Muita puita ei tuohon alueeseen ole ainakaan tällä erää suunniteltu. Multakasan nyt näkymästä peittämään kulmaan männyn lähistölle ajattelisin pensasta, varmaan komeakotakuusama Monet nyt hankituista. Ajatuksissani olen jakanut tämän isomman osion kolmeen alueeseen joista kahteen pääosaan nuo puut ja yhteen pensas. Kavereiksi tulee perennoja ja kulkureittiä tulisi päällystettynä jonkinlaisilla kivillä/ laatoilla alueiden välille penkin keskellä risteytyen kitkemistä ja penkin hoitamista helpottamaan. 

Huomenna olisi vielä kassillinen pääosin tulppaanien ja muutaman narsissinkin sipuleita istutettavaksi metsänrajapenkkiin ja ajattelin tuohon kalliopenkin reunukseenkin niitä sijoitella. Keväällä näyttäisivät hienoilta reunaa kiertäessään.






8 kommenttia:

  1. Ahkerana olet ollut! Tästä tuli ehkä ideoita meikäläisellekin, nyt puuttuu vain energiat. Kivaa syksyn jatkoa, pian se talvi sieltä tassuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven lähestyvä saapuminen on toiminut kirittäjänä ja kummasti lomaviikkokin on auttanut. Ei töiden jälkeen olisi kyennyt lähellekään tätä määrää lapioimaan. Jos sattuu olemaan runsaudenpula kivistä niin eikun kokeilemaan. Oikein kiva kun kävit kommentoimassakin 😊

      Poista
  2. Hienoa, että omalta tontilta löytyy kiviä, vieläpä erinäköisiä ja -kokoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan kivet tuosta talven myötä vielä hiukan puhdistuvat kaikesta savesta ja mullasta niin ilme vielä raikastuu. Kyllähän tuossa montaa kokoa oli valita sopivaan tarkoitukseen. Muutama isoin kaivinkoneen nostama järkäle alapihalta jäi siirtämättäkin.

      Poista
  3. Olet tosiaan ahkeroinut ja saanut aikaan hurjasti. Miten kiva onkaan keväällä jatkaa, kun pohja on tehty noin hyvään vaiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa nyt kevääksi istutuksia suunnitella kun tietää pääsevänsä suoraan istutuspuuhiin.

      Poista
  4. Ei ihime, että ranne oireeloo, siksi palio o lapio heilunu. Mutta kaikki on pois keväältä, mitä syksyllä saa teheryksi.
    Olis sulle haaste plokis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on hyvää aikaa tehdä pohjia niin pääsee keväällä suoraan siihen kivaan osuuteen eli istuttamaan. Kiitoksia haasteesta, selvästi osallistuttava kun haastettu jo tuplana ☺️.

      Poista