sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Ensimmäiset kylvöt

 Melkoisia pakkasia on ollut, ihan ei kevät ole nurkan takana. Lunta ehkä 30cm, toivottavasti riittävästi suojaamaan arempia kasveja. Digitaalinen lämpömittarimme luovutti kovimmissa pakkasissa, perinteinen mittari näytti korkeimmillaan noin -27 astetta. Siinä testilukemia nyt pakkasenkestolle. Miten käy köynnöshortensioille ja herttahortensialle. Mitenhän alppiruusu Cunningham’s White selviää ensimmäisestä kovemmasta pakkastalvestaan. Erityisesti viime kevään esikkokylvöjen syksyllä pieninä minitaimina maahan istutettujen kohtalo pohdituttaa. Onko syytä tehdä uusintakylvöt vielä tänä keväänä vai onko minulla sitten käsissä kymmeniä esikontaimia jos edelliset selviävät? Esikoita en joka tapauksessa vielä kylvänyt koska nuo auricula-tyyppiset eivät idä >18 asteessa ja ainoa viileämpi paikka autotalli on tällä hetkellä arktisesti pakkaslukemien puolella. Kylvöt jäävät pohdittavaksi maaliskuun paikkeille. Epäilen että kylvän maltillisen määrän ihan varotoimena koska ehdottomasti haluaisin niitä kerrottuja esikkoja pihaamme saada.

   Tuossa Barnhavenin sivulta kuvakaappaus viime vuoden siemenlajitelmaostostani.

Tämän vuoden kylvöt aloitettiin tuomalla viime kesänä ostettu kasvusammalsäkki ulkovarastosta kylpyhuoneeseen sulamaan. Kerrankin oli multaa valmiina. Tämä ei ollut ainakaan kuivunut pölyksi toisin kuin perinteinen kylvömulta. En tosin ole varma onko tämä nyt parempi vai huonompi taimikasvatuksille kuin normaali multa. Otin taas kasvukennostot käyttöön kun ovat niin näppärän kompakteja säilöä alkuun. Tämä on jo useamman vuoden kestänyt käytössä vaikka vähän teippipaikkausta vihreä muovialusta on vaatinutkin.

Täytin aika täyteen kennot kun eivät nyt niin hirveän syviä ole ja tuo kasvusammaleen pinta ei mene sellaiseksi koppuraksi kuin perinteinen multa niin kastelukin onnistuu pienemmästä kasteluvarasta huolimatta. 

Laitoin multiin siis punahattujen siemeniä joita syksyllä otin talteen. Tuolta ne siemenet näyttivät kaiken muun roskan seasta eroteltuina.

Siemeniä kylvin kolmeen riviin. Kaksi riviä vasemmalta jäivät toistaiseksi tyhjiksi. Odottelen siemenkirjettä josta kenties loppuihin saan jotain kylvettävää.

Nuo kolme merkittyä oli kerätty tästä persikkaan vivahtavasta punahatusta. Ruhtinaalliset kolme siementä siis löytyi kerätyistä siemenpalleroista. Mitä en perehtynyt asiaan tarkemmin kun niitä keräilin ja oletin enemmänkin saavani. Seuraavan kerran osaan olla viisaampi ja kerään kaikki saatavilla olevat.

Loput kylvetyistä olivat näitä perinteisempiä punahattuja.

Googlen mukaan vihreää olisi odotettavissa mullan pinnalle ehkä kolmen viikon kuluttua. Päätin aloittaa aikaisin kun jossain mainittiin näiden ehkä ehtivän kukkaankin ensi kesänä jos tammikuulla jo kylvää. Kellään kokemusta näiden kasvatuksesta miten on käynyt? Mysteeri vielä on mihin mahdan taimet mahduttaa jos kasvuun lähtevät. Saatoin nimittäin tilata tuossa joulun välipäivinä tukun taimia. Niistä tarkemmin uuteen postaukseen mutta tulossa olisi päivänliljoja, kurjenmiekkoja, keijunkukkia ja jouluruusuja. Jälleen itselle uusi ulkomainen kasvifirma Eurohosta (EU:n puolelta kuten nykyään lienee viisasta tuontirajoitusten vuoksi) mutta hyvinhän noissa on yleensä käynyt kun ei nyt jostain Kiinasta lähde Wishiltä tilailemaan ;). Nyt kun vielä saisin nuo kommentoinnit toimimaan kun blogger ei millään anna kirjautuneena kommentteihin vastata. Että kiva jos jaksatte kommentoida, vastaisin jos osaisin :(





4 kommenttia:

  1. Ikävää, jos blogger temputtelee. Jollain toisella oli sama ongelma ennen joulua, mutta en nyt tähän hätään muista, kenellä. Toivottavasti korjaantuu pian.
    Käytän nykyään pelkästään kasvusammalta kylvöissä, sillä olen huomannut sen selkeästi paremmaksi kuin tavallisen kylvömullan. Turvepohjaisissa tuotteissa on hankaluutena se, että kerran kuivuttuaan eivät enää kastu millään kunnolla. Sammal on paljon armollisempi laiskalle kastelijalle.
    Olen kylvänyt punahattuja ainoastaan syksyllä tai hankikylvönä, joten en tiedä, kuinka nopeasti itävät ilman kylmäkäsittelyä. Omat taimeni eivät ehtineet kukkivan kokoisiksi, kun itivätkin vasta maaliskuussa sisälle tuonnin jälkeen. Toivottavasti niille ei käy samalla lailla kuin edellisvuotisille, joista ei viime keväänä näkynyt enää jälkeäkään. Ainakin talvi on nyt suotuisampi.
    Ilman muuta kylvät esikoita nyt keväälläkin, vaikka hangen alla olevat taimet saattaisivat selvitä. Noin söpöjä esikoita ei voi olla liikaa! Eiväthän ne nyt paljoa tilaa vie... ;) Itse tein reilulla kädellä syys- ja hankikylvöjä, joista osan otan sisälle maaliskuussa. Aion myös kylvää helmikuun aikana lisää perennoja ja tietysti kaikki kesäkukat ja hyötykasvit siihen lisäksi. Niin ja onhan kellarissakin talvehtimassa vaikka mitä ja niistäkin osa pitää tuoda sisälle maalis-huhtikuussa. Esikasvatustilat eivät kuitenkaan ole mystisesti lisääntyneet sitten viime kevään, joten kaaoshan siitä taas tulee :D

    VastaaPoista
  2. Olipa kikkailua mutta nyt ainakin tämän kerran pääsin kommentoimaan kirjautuneena 🥳. Olisipa kasvatustiloja niin kaikenlaista voisi kasvatella. Kesäkukkakasvatukset eivät parina vuonna onnistuneet halutusti. Kyllähän niistä lopulta kivat tuli mutta en jaksa puolta kesää katsoa rääpäletaimia. Joten rajatulla tilalla olen testaillut perennakylvöjä. Kunhan edes jotain taimia viherkaipuuta täyttämään talven keskelle. Kyllähän nuo esikot varmasti kylvöön päätyvät kun katuisin koko kesän jos hangen alta entiset paljastuisivat kuolleena jolloin niitä kukkia olisi siis tiedossa joskus kahden vuoden päästä aikaisintaan mikäli aloitan alusta ensi vuonna. Niinhän silti joka vuonna kasvatushyllykkö kuitenkin pursuaa kevään koittaessa ja odotan kuumeisesti lämpimämpiä kelejä uskaltaakseni siirtää taimet ulos. Voin vaan kuvitella miten sinulla käy 😆. Kun jonain päivänä saisi sen saunarakennuksen tuonne kalliolle niin sinne perustaisin myös esikasvatuspisteen. Onko siinä hyvä syy rakentamiselle? Kallis taimien asunto 😂

    VastaaPoista
  3. Minä päätän joka vuosi että yhtään taimia en sitten kasvata ja joka vuosi kasvatan. Minulla on se ongelma että ne kaikki pitää ottaa mukaan kun mennään joka kevät anoppilaan viikoksi. 🤗😁
    Minä olen joskus kylvänyt suoraan maahan punahatttua.
    Esikoita minulla on valtavat määrät ja lisää erilaisia haluaisin. Minä tosin jaan niitä keväisin kukinnan jälkeen ja myös syksylläkin. Niitä on monia metrejä ja puskia.

    VastaaPoista
  4. Taimien reissuun ottaminen onkin jo astetta haasteellisempi homma. Kevään lähestyessä on vaan pakko saada jotain kasvua seurattavaksi kun ulkona ei mitään tapahdu. Omien kasvatuksien onnistuminen on erityisen mukavaa, vähän kuin lapsen kasvua seuraisi 😁

    VastaaPoista