sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Rhodot aloittivat

 Keli ei nyt Itä-Suomea ole suosinut ja vettä on tullut suurimman osan viikkoa. 11 astetta mittarissa ei hirveästi naurattanut kun toinen puoli Suomea nautti aurinkoisista t-paitakeleistä. No eipähän ole tarvinnut kastelusysteemejä viritellä. Onneksi ensi viikolle ennuste näyttäisi jo lupaavammalta. 

Pihalla alkaa olla myllerrystä ja heinäkuussa alkaa tapahtua enemmänkin saunarakennuksen eteen. Etupihalta takapihan puolelle pitäisi lapiohommina kaivaa sähkökaapeliputket, ne kiemurtelevat jo koristeellisesti kaivamista odottaen pihan läpi. Kaivinkone on sentään suunniteltu kuorimaan kallio kaikista juurakoista ja samalla saadaan yläpihalle kunnollinen kulku tehdyksi. Vähän olen jo kallion kuorimista lapiollakin silti aloitellut istutusalueiden vierestä kun pelkään että kone ne tuhoaisi. Toiveissa on saada multavat pintamaat hyötykäyttöön ja täyttää niillä laskevan kallion vierustaa. Mitään järkeä ei muutenkaan ole kuskata käyttökelpoista maata hintavasti tontilta pois. Tuolle mullalle on jo käyttöä kun pitäisi saada kuutamo- ja kesähortensia Bougien siirrettyä alta pois ennen koneen tuloa. Samoin alppiruusu Mikkeli joutuu siirtymään ja varmaan herttahortensia Burst of Light varmuudeksi myös . En halua niiden hautautuvan maan alle. Ilmeisesti hirsitoimituskin on rakennusvaiheessa niiden nykyiselle kohdalle säilöttävä. Vasta viime vuonna valmistuneen metsäpenkin kasveista suuri osa joutuu myös kulkureitin teon ja putkien kaivamisen ajaksi siirtoon ja suunnittelen sitten maahommien valmistuttua miten kaikki kasvit lopullisesti sijoitan. Otetaan tämä positiivisen kautta, uutta on kiva aina suunnitella ja tuskinpa kasvitkaan lopulta pahastuvat paksummasta multatilasta.

Saunalle on tulossa siis samat mukavuudet kuin sisällekin, vesijohtovesi ja sähköt jo ihan kaavamääräystenkin vuoksi. Jokseenkin stressaavaa puuhaa tämä rakentaminen nyt hintojenkin koko ajan noustessa. Tässä onkin kyttäilty kevättalvesta lähtien tarjouksia ja suuri osa kodinkoneista, lattiamateriaalit, kylpyhuonekalusteet on jo hankittu rakennuksen valmistumista odottamaan. Lähinnä tupaan tulevat keittiökalusteet ja kylpyhuoneen seinälaatat enää puuttuvat.

Helsingin Yliopisto on edelleen alppiruusuistani komein kukkiessaan.

Kukissa on lähietäisyydellä pieni täpliä, muuten sävy on puhtaan vaaleanpunainen.

Ja aivan alppiruusun takana kuvaajan jaloissa oli nuo aiemmin mainitut sähköputket. Onneksi ei noita kokonaan tarvitse käsin yrittää maahan piilottaa.

Mikkelin ensimmäinen kukkanuppu sitten istutuksen aukesi, sävy on hennommin vaaleanpunainen kuin Helsingin Yliopistolla. Muuten pensas ei kovin kuvauksellinen kokonaisuus vielä tänä vuonna ole joten tyydytään lähikuvaan.

Alppiruusu Royal Rosylla nuppuja aukesi enemmänkin mutta pensas ehti ilmeisesti kärsiä kuivuudesta ennen sadekautta ja nämä kukat ovat melkein ainoat kuvaukselliset muiden lurpattaessa.

Perään vielä sekalainen kuvasikermä viikon ilonaiheista.

Päärynäpuun juurella joku kurjenpolvista aloitti kukinnan

Olisiko hän loistokurjenpolvi Johnson Blue vai jalokurjenpolvi Rozanne?

Viime kesän lopulla perustettu vadelmapenkki on lähtenyt ilahduttavan hyvään kasvuun. Näyttäisivät viihtyvän tuossa melko aurinkoisessa paikassaan eikä taida näitä haitata oksasilppurilla tehty hakekaan vaikka iso osa peitteestä on katajista silputtua neulasia sisältävää ainesta.

Vielä kuva jouluruususta kun noin sievältä jaksaa edelleen näyttää

Endless summer hortensia Twist’n Shout kenties kuuli uhkaukseni kompostista ja päätti viimein tehdä kaivattuja kukkanuppuja. Oli jo viimeinen aikakin kun ostovuosi on 2018 eikä ainoatakaan kukkaa ole tehnyt.

Kiinanlaikkuköynnös alkaa näyttää toivotun rehevältä ja laikkujakin alkaa kunnolla lehdissä näkyä. Tällä on neljäs vuosi kasvupaikallaan. 

Sadekin kirjoitellessa tuntuu laantuneen. Päivästä pitäisi kelin kirkastua. Sitten jotain puuhaa olisi pihalla taas jatkettava. Rentouttavaa sunnuntain jatkoa!





8 kommenttia:

  1. Hyvin alappiruusut kukkii. Mulla ainaki Rozanne kukkii huamattavasti myähemmin. Kannatti uhkaalla. Moon luapunu kaikista Endlessiistä. Ei tällä korkeurella kukkinu oikee ollenkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanpitoni saattaa kurjenpolvien kohdalla olla puutteellinenkin. Mutta Rozanne lienee laskuista siis poissuljettu. Pitänee kaivaa vielä erään Hollannin tilauksen tiedot esille. Taisin jonkun sieltä tilatun tuohon kohtaan siirtää myös. Hortensioita ei ihan pelkkien lehtien vuoksi viitsi todella kasvattaa joten en ihmettele luopumista.

      Poista
  2. Alppiruususi kukkivat komeasti.
    Toivottavasti aurinko ja lämpö tulee teillekin. Ainakin luvassa on poutaisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun loputkin rhodot innostuisivat yhtä runsaaseen kukintaan niin kyllä kelpaisi katsella ikkunasta pihan perälle tähän aikaan vuodesta. Nyt näyttääkin ennuste muuttaneen mieltään jo helteidenkin kannalle loppuviikkoa kohti. Lämpö kelpaa kyllä.

      Poista
  3. Kompostilla uhkaaminen toimii aina :D 'Helsingin yliopisto' kukkii komeasti ja nättejä ovat muutkin. Teillä on iso urakka putkia kaivellessa ja kallioita paljastaessa. Onneksi kaivuri on käytettävissä.
    Ei ole tosiaan säät suosineet Itä-Suomea! Meillä oli öisin hädin tuskin 7 astetta eikä päivälläkään montaa astetta enempää. Eilen oli jo lämpimämpää, mutta ei paljoa auttanut, kun taivaalta tuli koko päivän kaatamalla vettä. Tänään oli melko mukava keli, joskin aamupäivästä vielä vähän viileää. Jospa nyt lämpenisi niihin t-paitakeleihin täälläkin. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Nyt on kyllä puutarhurin kärsivällisyyttä koeteltu tuon hortensian kanssa huolella. Eihän se ole kesä eikä mikään jos ei jotain kaivuuprojektia keksi. Toivotaan tänne Itä-Suomen ylle sopivaa lämpöaaltoa ja välillä yöllisiä sadekuuroja kastelemaan, eikös niin :)

    VastaaPoista