keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Lämpimämpää kesäkuuta

 Kiirettä on pitänyt. Lomasuunnitelmat hieman muuttuivat rennosta puutarhasamoilusta kätensä murtaneen pojan sairaalareissuun. Onneksi yhden yön reissulla selvittiin ja kipsistäkin pitäisi päästä eroon juhannuksen tienoilla. Tähän hätään laitetaan nyt edes sikermä viikon kukkijoita

Hempeän vaaleanpunaiset patjarikot taustallaan rönsytiarellat

Kalliopenkissä patjarikkoja on kirkkaammankin punaisena.

Pihan ainoat kunnolla viihtyvät sammalleimut. Nämä ovat entisen omistajan peruja.

Näin sievän sävyinen on kunnolla auennut kultaesikon siementaimi. Kerrannaisuutta ei juurikaan mutta kasvatusohjeissa kerrottiin kerrannaisuuden voivan ilmaantua vielä seuraavana vuonna. Kelpaa näinkin.

Yksi kerrannaisempikin viininpunainen esikko.

Jänön syömä esikko aukaisi kuitenkin yhden kukan myöhemmin kasvaneesta kukkavarresta. Keltaiseen taittava mutta ihan sievä.

Tämä esikko se on hauska kukkiessaan vain hiukan nuppineulan päätä isomman nuppunsa kanssa,

Aiemmin laittamani vihertävin kukin kukkinut jouluruusu aukaisikin vielä näin kauniin kukan. Hätäisesti taisin tuomita rumaksi.

Perhepäärynä kaverinaan tulppaanit.

Omenapuulla on ennennäkemättömän runsas kukinta.

Paikkansa on vähän karu kuivassa rinteessä koivujen vieressä.

Etupihan pakollinen penkkipäivitys. Tulppaanit ovat jaksaneet ilahduttaa pitkään. 








Tässähän alkaa olla oikeasti kesä vaikkakaan t-paidalla en ole ulkoillut kuin kertaalleen. Viikonlopun lämpöennuste lupailisi jo sen verran lämmintä että kenties ne shortsitkin joutuu etsimään kaappien kätköstä. Ihanaa alkanutta kesäkuuta.


4 kommenttia:

  1. Toivon poijan kärelle pikaasta paranemista! Vilipooses kevääs on hyvänä pualena sipulikukkien, varsinki tulppujen pitkä kukinta. Onneksi ny on kuitenki ruvennu lämpiämähän. Täänään kuitenki suht vilipoosta sateeren takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi tunnu pojalla kipsi hirveästi menoa enää haittaavan. Kyllä lämpö kelpaa viileän toukokuun jälkeen.

      Poista
  2. Pikaista paranemista lapsen kädelle! Teillä kukkii oikein runsaasti. Ihana on tuo pinkki patjarikko, minulla on vain tummanpunaista. Nätti on kyllä sekin. Valtavan söpöjä esikon pikkutaimia <3
    Meillä on ollut pari päivää mukavan lämpöistä. Ihan tuntui jo kesältä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patjarikkoja olen ostanut kolmea laatua ja sitten on tullut myös runsaasti siementaimista kasvaneita. Ei ota lajinimistä siis enää selvää mutta kauniita ovat kukkiessaan. Pitää yrittää saada noille esikoille nyt hyvät olot ja toivottavasti loputkin kukkimattomat paljastavat ensi keväänä kukkansa. Nyt on kyllä ollut ihan kesä. Ihanaa kaivaa shortsit kaapista esiin.

      Poista