perjantai 21. elokuuta 2020

Etupiha kuvissa

 Melkein hellepäivä tänään. Haikein mielin katselen viileneviä sääennusteita ensi viikolle. Joko on sanottava kesälle hyvästit? Uusi kukkija pääsi vielä yllättämään täysin. 

On se pirteä väriläiskä, syysleimu (phlox paniculata) Early Red. Pelkäsin kirkkaanpunaista mutta olikin juuri toivotunlainen räväkkä pinkki. 😊

Jotta muistaisin vielä ensi vuonnakin mihin Early red on istutettu.

Viikon vakikuva 😉. Punahattu se vaan jaksaa ja uusia nuppujakin valmistuu.

Syysleimu Sherbet Blend toistaiseksi edustavana.

Etupihan penkkiä välillä laajemminkin. Keijunkukat ovat kesän aikana kovasti tuuheutuneet. 

Tässäkin penkissä aikanaan Viherpeukaloilta pikkuruisina taimina yksi viidestä hankittu päivänlilja (hemerocallis) Minstrel Boy avasi viimein kukkansa.

Ihana tarhaviinikärhö (clematis viticella) Pernille.

Pernille syreeninsä juurella sekä kokoelma keijunkukkia

Etupihalla syysleimut ja punahattu.


Nimettömänä myyty punahattu, kaunis oli nimi tai ei.

Vaaleanpunaista ja violetinsävyä penkki täynnä.

Etupihan seinänedusta alkaa näyttää toivotulta. Joko ensi kesänä viimeisetkin aukkopaikat alkaisivat olla täyttyneet ja täysi rivistö maksaruohoja saavutettu. Tämän kuivempaa paikkaa saa hakea, en aurinkoiseksikaan kehuisi mutta tuntuvat viihtyvän vähintään kohtalaisesti. Seinänvierellä on kyllä sorareunus joten eivät ole seinässä kiinni.

Näinköhän kevään paleltunut hankinta kärhö Pink Fantasy vielä jaksaisi kukkia. Muutaman nupun bongasin.

Etupihan viime vuonna istutetusta rautatieomenapuusta kuva. Muotoiluprojekti on vielä kovin kesken kuten kuvasta näkyy. Alin iso oksa lähtee varmaan ensi kevättalvella. Toisen isomman oksan leikkasin alempaa muutama viikko sitten mutta vesiversojen pelossa päädyin jättämään leikkaukset tähän vaiheeseen. Ylemmistä oksista tulen jättämään muutaman latvusta kasvattamaan sateenvarjomainen muoto lopulta haaveissa. Mies vähän kauhisteli puun ulkonäköä nyt mutta puutarhurihan näkee tässä hienon aihion 

Rautatieomenapuun juuruksella peittokurjenpolvi Cambridget näyttäisivät viimein leviävän. Ehkä tuosta vielä se kaivattu tasainen peittävä kasvusto syntyy. Ruoho vähän huonosti leikattu johtuen vieressä olleen kaapelikaivannon jäljiltä kylvönurmea kaivanneesta alueesta jota ei leikkurilla vielä kannata leikata.

Huomenna kovasti suunnitteilla vähän viimetinkaan syyslannoitus koska viimein sadetta luvassa. En nyt varsinaisesti sadekeliä toivo ellei nyt tuota lannotteiden levitystarvetta lasketa.



4 kommenttia:

  1. Kokemukseni mukaan peittokurjenpolvi tuuheutuu melko nopeasti, minulla on ’Biokovo’ peittokurjenpolvi levinnyt ilahduttavasti parin vuoden aikana - nyt saa jo jakopaloja levitykseen.
    Kauniinvärisiä leimuja sinulla, minä olen perinteisten leimujen ohessa ihastunut noihin early -lajikkeisiin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kurjenpolvea onkin roskakatoksen vieressä tuuhea kasvusto. Nuo puun alla kasvavat ovatkin kaikki siirtorönsyjä sieltä. Vähän ollut kokeilua mikä puiden alla menestyisi. Rönsytiarellat eivät viihtyneet ainakaan. Uskoisin että peittokurjenpolvi toimii tuossa. Early-syysleimuja olen tänä vuonna ostanut toisenkin. Mukava vähän matalampi tuttavuus 😊

      Poista
  2. Onpa nätti tuo 'Sherbet Blend' -syysleimu. Ja 'Pernille' tietysti <3 Eiköhän tuosta rautatieomenapuusta tule vielä nätin muotoinen, sanoipa mies mitä hyvänsä. Ehkä oli ihan hyväkin jättää tuo alin oksa vielä paikoilleen, jotta puu saa kerättyä voimaa juureensa. Jaksaa sitten ensi keväänä lähteä hyvin kasvuun. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sherbet Blend on nätti mutta kukat aika pienet kun vertaa muihin. Vähän ärsyttävästi kuihtuessaan jäävät ruskeina töröttämään paikalleen toisin kuin useammat muut pudottavat siististi terälehtensä. Riippapuut ovat hankalia hankittavia kun vartetaan niin kovin matalaksi. Tuossakin varttamiskohta on aika alhaalla mutta kerrankin jätetty latvaksi kelpaava kasvamaan eikä katkaistu. Vähän tämmöinen kokeilu siis kasvattaa mittaa. Pari vuotta joutunee tuo tukikeppi olemaan mutta toivoisin että sitten jaksaa latva kestää pystyssä ominkin voimin ja saisin toivotun korkean riippapuun jonka oksat eivät välittömästi kasva maahan. Mukavaa sunnuntai-iltaa myös :)

      Poista