sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Puiden leikkaus

 Nyt kun juuri pakkasta ei ole luvassa oli hyvä hetki kaivaa oksasakset esiin. Pitkin talvea olen kierrellyt puiden ympärillä leikkausta suunnitellen. Hommahan meni täysin netistä opiskeltujen ohjeiden pohjilta. Vähän kieltämättä jännittää tuliko leikattua hiukan liian rankasti ja taistelenko kesällä vesiversojen kanssa.   Kerron kun näen.

Vanhin riippapihlaja ensin vuorossa.

Alimmat oksat lähtivät. Muutama oksa ehkä seuravassa leikkauserässä vielä seuraa mutta otin tämän kanssa nyt rauhassa.

Sama kalliolle siirretylle rautatieomenapuulle.

Alimpia oksia pois vaan. Tämä onkin varsinainen ikuisuusprojekti. Saa nähdä syntyykö tästä ikinä kunnon puuta.

Terassin penkin riippapihlaja.

Tuli nyt sitten tuollainen tökö jätettyä. Latvaa tälle yritän kasvattaa enkä ole varma kumpi ehdokas olisi parempi joten leikkasin nyt sopivasti ylöspäin suuntaavan silmun kohdalta. Alaspäin suuntaava oksa sai lähteä.

Tämäkin oli hankala tapaus.

Pari alempaa oksaa uudesta latvaoksasta lähtivät. Toistaiseksi nyt jäi tuo vahvempi oksa vielä osittaisena tuohon kun tuntui isolta kokonaan kerralla poistaa. 

Tämä etupihan rautatieomenapuu oli paha.

Iso alaoksa nyt sitten lähti. Toivottavasti ei osoittaudu liian isoksi leikkaukseksi.

Vielä lumen lähtöä jouduttamaan tuhkankeräysämpärin tyhjennystä kukkapenkeille.

Samalla hoituu kalkitseminen ja vähän lannoitustakin.

Yläpiha on joka vuosi kevään odottajan pelastus sulaessaan muuta pihaa nopeammin. Köynnöstukien viereinen terassin istutusalue toivottavasti tällä viikolla paljastuu lumesta ja samalla lumikellot pääsevät esiin.

Nyt ei auta kuin odottaa pihan sulamista. Kukkapenkkien paljastuminen on kevään kohokohta. Toivon hangen alta löytyvän ainakin runsain mitoin pionien punaisia alkuja, vehreitä keijunkukkia ja jouluruusuja.



4 kommenttia:

  1. Leikkaushommat osaavat olla kinkkisiä. Toivottavasti kaikki meni nappihin. Niihin hommihin pitääs munki mennä, puskia tosin on kohteena. Ehkä muutaman oksan katkaasen orapihilajapuusta ja omenapuusta. Muita puita ei pahemmin ookkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää ihan hengitystä pidätellä kun saksilla leikkaa. Toisaalta ei haluaisi kovin isoa oksaa kerralla poistaa mutta sitä isompi se sitten on ensi vuoden leikattavana jos jättääkään. Riippapuihin kun haussa se sateenvarjomainen ulkomuoto niin alimmat on pakko karsia. Sitten pitäisi päästä latvaoksiakin jossain vaiheessa lyhentämään joten kierre on hankala kun kaikkea nyt ei kerralla voi myöskään olla leikkamassa.

      Poista
  2. Nuorien puiden leikkaaminen tuntuu niin raadolliselle kun niillä on vielä niin vähän oksia. Ihan oikein kuitenkin kun poistit nuo selvästi alhaalla kasvavat haarat. Kirjoitin muuten juuri blogiini kokemuksia oman rautiksen leikkaamisesta👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri blogistasi aiheesta, hyviä ohjeita olit kirjoittanut kiitos vaan. Ja kiitos uskon vahvistuksesta omaan tekemiseen kun yksin täällä häärää ja toivoo teorian soveltavansa käytäntöön oikein. Haussa olisi samaa ulkomuotoa omiinkin puihin lopulta. Muutaman vuoden vaan jäljessä tulen 😆

      Poista