lauantai 27. maaliskuuta 2021

Viherrystä näkyvissä

 Lunta riittää mutta onneksi kallioinen yläpiha ja rannan alue aloittavat sulamisen ennen alapihaa. Kalliota ja varpuja jo näkyy. Muutamia silmujakin nähty. Ainakin atsaleat ovat hengissä, samoin köynnöshortensioissa silmut pullottavat (vähän turhan aikaisin kuten joka vuosi).

Rannan tarhalyhtykärhö (clematis texensis) Duchess of Albany oli saanut perusteellisen hoitoleikkauksen avuliaalta jänikseltä. Todiste lojuu vierellä. Tarkat silmät erottavat kuitenkin jäljelle jääneessä pätkässä elon merkkejä.

Koreaköynnöskuusama (lonicera periclymenum) Serotina on myös selkeästi hengissä. Siis molemmat rantaan istuttamani köynnökset selvisivät talvesta vaikka hiukan mietitytti onko järveltä käyvä kylmyys liikaa. Pitäisikin muistaessaan poistaa nuo turhat kiinnitykset. Eiköhän tuo ensi kesänä ihan omillaan saa kasvaa.

Köynnösten viereltä nousivat myös ensimmäiset piipat. Onpa tervetullutta nähdä uutta kasvua pitkältä tuntuneen talven jälkeen.

Terassin penkin laidat alkavat jo paljastua. En malttanut olla hiukan auttamatta sulamista ja lapioin penkin päältä vähän lunta pois. Itsepä lumia tuohon toisaalta olen terassilta kasannutkin joten kai pieni auttaminen sallitaan. Pihan ainoat ja ensimmäisenä kukkivat lumikellot kun piileskelevät hangen alla. Samoin viime vuoden esikkokylvösten taimista suurin osa on istutettu tuohon.

Ensi viikko onkin lomaa joten kevään etenemistä ehtii seurata hartaudella. Huomenna tai viimeistään alkuviikosta aion tehdä puiden leikkausta ennen kuin on liian myöhäistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti