lauantai 30. huhtikuuta 2022

Pihan siivousta astetta isommin

 Saunarakennuksen projekti nytkähti tällä viikolla konkreettisesti eteenpäin. Yläpihalta kaatui useampi mänty. Kaupan päälle kaksi kesää kaulattuna ollut haapa sai myös kaadon kun sen vielä kohtuullisen ongelmitta sai tehtyä. Yhtään istutusta ei projektissa tuhoutunut mistä olen kiitollinen. Melkoinen muutos näkymiin aukeni isojen puiden hävittyä siluetista. Mies kaipaa puita enemmän valittaessaan pihan näyttävän hakkuuaukealta. Toki pientä haikeutta itselläkin isojen hienojen puiden jouduttua polttopuuksi mutta toisaalta aika hienosti valoisuuskin samalla tontilla lisääntyi iltapäiväauringon päästessä paistamaan nyt vähemmin estein alapihallekin. Oksia ja neulasia riitti siivottavaksi. Samalla koko piha vielä lumen alla olevia alueita lukuunottamatta sai haravoinnin kun hyödynnettiin kadun varteen tilattu lava kaiken pihalta löytyvän puutarhajätteen sijoitukseen. Eipä ole varvikkoakaan tullut pariin vuoteen siivoiltua mutta nyt saivat kävyt, risut ja neulaset lähteä. 


Lähtötilanne ennen puiden kaatoa.

Ja jälkeen ennen siivousta.

Varaston kulmalta näkymät ennen.

Nyt näyttää vähän autiolta mutta etelän suunnalla takuulla on vähemmän varjoa nyt.

Töistä tullessa torstaina näky oli vähän karu.

Melkoista risusavottaa on vaatinut.

Yläpihalle kulkua on saatava tasaisemmaksi ja leveämmäksi. Valitettavasti kauniit pihlajat joutuivat lähtemään. Myös saunarakennuksen viemäröinnit ja muut kaapelit on kaivettava tuohon oikeanpuoleisen varvikon nykyiseen kohtaan. Suunnitelmana on myös saada lohkottua tuota polun vieressä olevaa kalliopattia loivemman kulun mahdollistamiseksi.

Pihlajien kaatamistarve oli vähän harmillinen. Ehkäpä on mahdollista myöhemmin istuttaa kulun viereen jotain uusia puita. Suunnitelmana on kivillä pengertää ja täyttää tasaisesti ja riittävän loivasti nouseva reitti yläpihalle. Tässä pihlajat vielä paikallaan.

Metsänrajan penkin reunaakin ilmeisesti on siirrettävä pengerryksen vuoksi joten kasvien siirtoa on luvassa.

Penkin taustalla ei näy enää isoa haapaakaan. Sen toinen runkohan oli jo tiedetysti laho joten ihan syyttä ei kaatoa tehty vaikkakin suurin syy oli pelko leviämisestä. Juurivesoja saattaa olla luvassa kun aivan pystyynkuollut ei kaulaamisesta huolimatta ollut vieläkään.

Haapa paikallaan vielä kuvassa viime keväältä.

Lavallinen melkein jo täynnä oksaa ja muuta puutarhajätettä.

Lapiolla jo aloitin kaivamaan polulla olevaa kalliomöykkyä esiin. Näyttäisi onneksi olevan lohkottavissa. Muuten saman nousukulman saamiseksi on kulun pengerrys aloitettava huomattavasti kauempaa ja maansiirtotöitä sitten samaan malliin enemmän. Kaikki tontille tuotava ja tontilta vietävä maa-aines nostaa samalla kustannuksia mikä ei olisi toive. Etanadynamiittia on nyt tilattu reilusti lohkomista varten. Saunarakennuksen alta on myös kalliota lohkottava korkoerojen tasaamiseksi. Korkein kohta kallion vuoksi on tällä hetkellä noin 80cm korkeammalla kuin matalin kulma ja olisi mukava saada rakennus hiukan matalammalle maan pintaa. Samalla kärräilen multavaa metsämaata yläpihan notkelmaan entisen istutusalueen jatkeeksi. Ilmeisesti hortensiat saavat vielä tänäkin vuonna noston paikaltaan koska kallion esiinkuorinnasta jäävä maa saisi mieluusti löytää sijoituspaikan tontilta. Oletan maan olevan pitkälti samaa melko multavaa puiden juurilla höystettyä metsämaata joka ei mitenkään haitaksi istutuksillekaan missään nimessä ole kunhan sen saa nätisti tonttiin tasattua. Mutta huomenna työt jatkuvat. Olipas ihan kiva tarttua pitkästä aikaa taas lapioon.

Loppukevennykseksi kuva viime kesältä varvikkoon unohtuneesta maksaruohon juurakosta. Sitkeää tekoa kun talvesta selvinnyt maan pinnalla ja uutta kasvua virkeänä silti vaan tekee.

Iloisia kevätpuuhia muillekin!










10 kommenttia:

  1. Siälon laitettu kunnolla hösseliksi. Maisemat muuttuuvat aika lailla, mutta veikkaan, että pian siihen tottuu. Teillon tyäläs kesä tulos, mutta lopputulema on varmasti kaiken tyän arvoone. Iloosia touhuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa riittää varmasti kyllä. Suunnitteilla käyttää ammattilaisiakin apuna mutta mielellään itse tehdään mitä järkevästi voidaan. Yritän saada omalta osaltani katsottua että kasvit säästyisivät ja käyttökelpoinen multava maa pääsee hyötykäyttöön oikeaan paikkaan jos sitä maatöissä löytyy.

      Poista
  2. Hetken aikaa taitaa maisema tuntua oudolta, mutta kyllä siihen tottuu. Ja pian jäljelle jäänyt luonto ja kaikki itse istutetut rehevöityvät. On tuossa jälkien siivoamisessa riittänyt hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahemmaksi tulee vielä menemään kun saunarakennuksen pohja pitää perustaa. Ehkä ensi kesänä pääsee sitten laittamaan paikat kuntoonkin mutta tämä kausi kestettävä keskeneräistä

      Poista
  3. Iso urakka on tehty ja vielä taitaa olla paljon tekemistä jäljelläkin kallion lohkomisessa ja maa-ainesten siirrossa. Nythän sinulla on tilaisuus tutustua erilaisiin jalostettuihin pihlajiin ja muihin koristepuihin ;) Eipä kotipihlajassakaan mitään vikaa ole ja varmaan kaadettujen puiden kannot puskevat vielä uusia vesoja, ellette sitten kaivaneet niitä juurineen pois.
    Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta vielä innostua liikaa puuvalinnoista. Kunhan kulkureitit muotoutuvat ja kenties istutuskelpoiset kohdat selviävät niin sitten saattaa joku uudempi pihlajakin tai muukin koristepuu vielä pihalle kenties päätyä riippapihlajien kaveriksi. Pihlajat ovat kyllä sitkeitä tekemään juurivesaa mutta veikkaan että kaivannot jatkuvat eikä noista juurakoista paljoa jäljelle jää. Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  4. Meillä on ollut kohta seitsemän vuotta yhtä remonttia ja rakentamista kotona ja mökillä. Syksyllä on ihan tattis ja ei kiinnosta enää. Mutta kummasti sitä kevään alkaessa haluaa tehdä taas. Isoja juttuja on sielläkin tehty ja edessä . Mielenkiinnolla seurailen kehitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään joka kevät on keksitty meillä uusi projekti pihalle. Epäilen että vähintäänkin pihan korjailut tulevat menemään ensi vuodellekin tämän saunaprojektin jäljiltä. Eipähän uhkaa puuhat loppua. Pitkään on teilläkin remonttikausi jatkunut. Toivottavasti saatte pian jo päätökseen. Mutta ainahan jotain kehittämistä tahtoo löytyä kun on remontin makuun päässyt. 😁

      Poista
  5. Meillä olisi myös puiden kaatamista mökillä. Osa niistä kasvaa lähellä mökkiä ja estää valon pääsyä sisätiloihin. Mukava kuulla, että teilläkin valoisuus lisääntyi huimasti tontilla. Etsimme todennäköisesti ammattilaisen hoitamaan puiden kaatotyöt. https://smp-arboristit.fi/palvelut/puunkaato/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus puiden kaataminen on ihan hyväkin asia jos on hyvä syy. Nyt saatiin rakennettua ja bonuksena puiden varjostuskin väheni.

      Poista