maanantai 18. toukokuuta 2020

Elonmerkkejä

Viikonlopun aikana on muutamakin uusi odotettu elonmerkki omin silmin nähty. Kärhöistä näyttäisivät nyt kaikki tiettävästi viime kesänä hengissä olleet olevan elossa.
Rannan lumikärhö Paul Farges on tehnyt silmua jopa 30-40cm korkeudelle. Hyvältä siis näyttää. Jokohan näkösuojaksi olisi ensi kesänä.

Eilen bongattu tarhalyhtykärhö Princess Kate on työntänyt ensimmäisen silmun maan alta. Oli vähän ruppana loppukesän alehankinta joten kovasti kyllä pohdin selviääkö talven jälkeen henkiin. Viereen istutettu kärhö Pink Fantasy on ottanut vähän alkuviikon lumisateesta ja yöpakkasesta itseensä ja ruskistanut lehtiään mutta eiköhän tuo siitä lähde. En alkanut viritellä harsoja suojaksi. Näille on nyt siis kova mietintä mistä hankkisin riittävän korkean obeliskin kiipeiltäväksi.

Tässä Princess Kate parhaassa mitassaan loppukesältä ;)

Aamukierrokselta löysin takapihan kärhöstä Clematis Sklodowska-Curie myös elonmerkin. Valkoinen kerrottu kukka jonka terälehdissä hiukan myös viherrystä. Kaverinsa ei viime keväänä noussut eli ilmeisesti kuollut ellei nyt keksi tehdä henkiinheräämistä jota kärhöt kai joskus saattavat harrastaa.

Keväällä leikkamani syreenipuun (Unkarinsyreeni Oden) oksatynkä on tehnyt myös neljä selkeää silmua joten toivomani tuuheutuminen näyttäisi nyt toteutuvan eikä puusta tullut entistä harvempaa. Huh, vähän jännitti.

Ja kuolleeksi jo melkein julistamani (ja kerran koko juurakon maasta jo nostamani... ) keijunkukka on kuin onkin hengissä. Tyveltä pukkaa uutta kasvua. Itselle nyt muistiin että näiden kanssa on syytä malttaa mielensä ennen kuin viskaa kompostiin ;) Muutama eloltaan vielä mysteeri jäljellä mutta suht hyvältähän keijunkukkien suhteen nyt näyttää. Ja lisää on tulossa hollannin tilauksesta takapihan penkin uudistusta varten, hups :)

Ja nouseehan niitä kerrottuja valkovuokkojakin sittenkin. Laskin tällä erää seitsemän noussutta lehteä istutetuista kahdestakymmenestä. Toivottavasti kumpaakin laatua nyt näissä mistä lähteä lisääntymään. Saisivat sitten rauhassa levitä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti