maanantai 26. heinäkuuta 2021

Perhoskasveja

 Kylläpä perhosia liihotteli etupihan kukkapenkin yllä. Leimuja ja punahattuja ei turhaan perhoskasveiksi kutsuta. Laitan tällä kertaa tämän hetken kukassa olevista syysleimuista kuvakollaasin.

Famous Light Pink

Sweet Summer Purple

Early Red

Osmo Heikinheimo

Wilhelm Kesselring

Younique Bicolor

Nimetön valkoinen jonka piti olla Tiara mutta ilmiselvästi jokin muu.


Aida

Sherbet Blend

Suurin osa syysleimuista on metsänrajan penkissä.

Perään perhosista otoksia kun niin sopivasti joukolla kukissa pyörivät. Pari kimalaistakin joukkoon eksyi.








Melkoinen työ yrittää keksiä syysleimuille nimet. Google antaa varsin monennäköisiä kuvia samalle lajillekin. Ainakin selvisi että useampi hankintani on vuosien mittaan kuollut koska kymmenkunta eri lajia olin kirjannut hankkineeni mutta määrä on selvästi sitä pienempi.


5 kommenttia:

  1. Kauniita leimuja. Minulla on myös aika iso leimupenkki puutarhan puolella niinsanotusti odottamassa pääsyä esille. Nyt syksyllä siirrän niitä ainakin osan pihan puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimuja on kyllä valtavasti erilaisia. Omasta mielestä ehdottomia loppukesän kukkijoita. Ansaitsevat paikan näkyvillä.

      Poista
  2. Monen monta hienoa syysleimua.
    Olen googlettanut omieni nimiä, kun osalta se on kadonnut. Samalla nimellä saattaa saada ihan eri näköisiä leimuja. Nettikaupasta ostamani ovat myös osoittautuneet myöhemmin muuksi, kuin minä olen ne ostanut.
    Tämä on ollut loistava pörriäis- ja perhoskesä. Aina vain uusia lajikkeita lentelee kukkasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo kun googlenkaan avulla ei aina ota selvää. Sokkona tullut siirreltyä joten ihan täysin nimilistojen varassa tuo tunnistus. Tiara tulppaanimaisesti avautuvilla kukilla on ollut haave saada mutta toistaiseksi en sen kukkia ole nähnyt. Odottelen vieläkö aukeamattomista se paljastuisi. Kahtena eri vuotena Kodin kukilta sitä saanut, toiset tulivat reklamaatiolla ilmaiseksi mutta vielä siis selviämättä onko sitä vai ei. Loppusyksystä istutetut juurakot eivät muutenkaan parhaita talvesta selviytyjiä kun sellaisina myytiin.

      Poista
  3. Leimujakin näyttää olevan vaikka miten montaa erilaista. Leimujen sanotaankin olevan hyviä perhoskasveja, mutta meillä niissä ei juuri näy perhosia, kimalaisiakin aika vähän. Tai sitten täysillä kukkiva mustilanhortensia on tällä hetkellä leimuja parempi houkutin. Pitää seurailla tilannetta sitten kun pari muun väristä leimua alkavat kukkia. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista