sunnuntai 6. elokuuta 2023

Kastelujärjestelmät kuntoon

Kastelusysteemit on viimein saatu pihassa kuntoon kun toinenkin kastelukela on varaston kulmille asennettu. Sitä varten piti ensin miehen asentaa tolppa, kallioon kinnitettynä luulisi sen nyt paikallaan kestävän. Viime viikolla tehtiin jo suurin työ kun PEM-letkulle (siis sitä paksumpaa jäykkää mustaa vesiletkua) tehtiin reitti terassin ja saunarakennuksen alle. Useampi terassilauta ja porrasaskelma piti irroittaa mutta onneksi kyse oli lähinnä vain ruuvien löysäämisestä ja pääosin samoilla ruuveilla laudat pian kiinni muutamaa vaihtoa kaivannutta poikkeusta lukuunottamatta. Mies joutui poraamaan myös useamman reiän vanhan terassin pintaan kunnes löytyi kohta mistä kohtalaisen paksun letkun sai läpi menemään eikä koolaus jäänyt esteeksi. Reiät jäivät sentään saunalta laskeutuvien portaiden alle piiloon joten niiden tekeminen ei sinänsä ollut suuri katastrofi.

Melkein jo hävettää myöntää että taas on muutama uusi hankinta puutarhaan tehty. Mutta kun tuota istutuslääniä vaan tyhjänä riittää ja riittää niin pakkohan niitä tyhjiä paikkoja on saada täytettyä. Yleensä kai rakentamiseen kuuluvat toisaalta myös pihahommat. Mielellään saisin hankinnat pääosin tehdyksi jo tälle istutuskaudelle niin ensi vuonna alkaisi jo erityisesti melkein tyhjästä aloitetussa isossa kalliopenkissä näyttääkin edes hieman jo joltain. Muutama vuosihan tässä oikeasti kunnon rehevöitymiseen menee. Moni varmaan menisi ja hankkisi samasta paikasta vain kerrasta kaikki kasvit mutta itse olen vähän tällainen keräilijä ja haen juuri tiettyjä kasveja joten oma tyylini on nyt tällainen, tilaan yhdestä paikasta jotain ja toisesta sitten muuta mitä siitä ensimmäisestä ei saanut. Olisikin paikka jonka valikoimasta löytyisivät kaikki ihanuudet. Google on paha paikka keräilijälle kun kaikkea ihanaa siellä vastaan sattuukin jota sitten haluaisi omaankin puutarhaan saada. Yritän toki hieman edes hankintakustannuksissa säästää ja hankkia vähemmän kuin tilan puolesta olisi tarve, pistokkaista tai siemenistä voi saada samaa kasvia sitten lisää. Onneksi muutama kasvi on ollut jo heti sitä kokoluokkaa että olen päässyt pistokkaita ottamaan samantein. 

Päivänliljoja aukeaa ihanasti joka päivä uusia nuppuja eri paikkoihin. Yksi kukka ei kestä kuin päivän mutta nuppuja alkaa onneksi olla jo sen verran paljon että joka päivälle on useampi päivänliljan kukka nähtävänä. En ole laskenut tarkkaan montako minulla noita erilaisia päivänliljoja tällä hetkellä pihassa kasvaa mutta veikkaan että hyvinkin 30 paremmalla puolella mennään. Tässä pihassa kukinta on kyllä näin elokuun alussa parhaimmillaan kun on myös hortensioita, syysleimuja ja punahattuja montaa laatua.


Päivänlilja Romantic Rose on niin ihana että pääsee keijunkukkien kanssa taas esiteltäväksi.


Tarhaviinikärhö Avant Garde ei onneksi näytä edelleenkään kärsineen julmasta siirto-operaatiostaan kesken parhaan kukinnan.

Kivikkotörmäkukka Kudo White on sievä ja sopivan matalakasvuinen laji. Taustalla häämöttää päivänlilja Lacy Doily epätarkkana.

Päivänlilja Entrapment kukki toissapäivänä näin runsaasti. 

Moroccan Sunrise päivänlilja etupihalla. Tälläkin ensimmäinen kerta kukassa. 

Sitten uudet hankinnat ja niiden paikat muistiin. Tällä kertaa hankinnat Paratiisin taimitarhalta missä ihan hyvä valikoima mutta osa taimista on aiemmin ollut hieman pieniä kuten nytkin esim liljapurkissa sipuleita oli kyllä useampi mutta eivät lähelläkään kukintakokoa. Kuvaamatta jäivät vielä ketoneilikat (dianthus deltoides) Leuchtfunk (onpa muuten hankala nimi, piti ihan moneen kertaan tarkistaa kirjoitusasu jotta sain tähän oikein) jotka istutin aiemmin hankittujen ketoneilikoiden viereen porraspenkkiin, pinkit kukat niilläkin.

Toinen nepalinhanhikki tähän pihaan, Ron McBeath 25-30cm korkeutta kasvava. Istutin tämän pieneen kallion istutusalueeseen saunarakennuksen kulmalle köynnöshortensia Kuga Variegatedin viereen. Saisi rönsyillä mielellään laajemminkin koko alan peittäväksi. Nyt maanpeittona on vain rikkakasveja. 

Salvioita oli saatava muutama lisää. Loistosalvia (salvia nemorosa) New Dimension Pink, värin pitäisi olla vaaleanpunainen eikä violetti kuten näissä esittelykuvissa ja korkeutta 40cm. Luotan olevan mukavan pystykasvuinen ja sijoittelu askelkivien viereen isoon kalliopenkkiin.

Löysin matalampia vain 30-40cm korkeiksi kasvavia värililjoja (lilium asiatic) Tiny Diamond jotka tulivat purkissa kasvavina. Sipulit siis varsin minejä mutta sentään useampi samassa. Erottelin ne jo heti omikseen kasvamaan. Jos nämä nyt parin vuoden aikana jaksaisivat kukkiakin. Ettei ollut joukon viimeinen purkki (ja surkein…) koska näitä ei näytä enää myynnistä löytyvänkään taimitarhan sivuilta. 

Värililjat istutin magnolian ja kuunliljojen väliin.

Kuivaan ison kalliopenkin rannanpuoleiseen päätyyn luulen keksineeni kivan ratkaisun alppiruusun juurelle. Koreakärsämö (achillea ptarmica) Diadem, 45cm korkea kuivassa ja aurinkoisessa viihtyvä jolla on valkoiset kerrotut kukat. Tämän leviämisinnosta en ole tosin varma, joki toinen korekärsämölaji ilmeisesti sellaiseenkin on taipuvainen mutta katsotaan.

Siihen alppiruusu Helsingin Yliopiston juurelle pääsivät Diademit. Punahatut myös kukassa.

Vielä yksi syysleimu (phlox paniculata) Zenobia jolla on syysleimuille harvinaisemmat kerrotut kukat, väri vaaleanpunainen. Korkeutta 75cm joten laitoin kasvamaan hieman vielä korkeammaksi oletettavasti kasvavien pensaiden välimaastoon, vasemmalla komeakotakuusama Monet ja oikealla pallohortensia Sweet Annabelle. Tämäkään taimi ei ollut se joukon helmi jonka olisi itse taimia valitessani napannut mikäli muitakin tarjolla olisi ollut. Jospa se tästä kuitenkin kasvuun lähtee ja ensi vuodelle virkeämpänä.

Sitten muutama otos kasteluvesisysteemeistä niille jotka vielä jaksavat lukemista jatkaa.

Valmiin terassin alle ei ollut ihan niin yksinkertaista saada jäykkää ja paksuhkoa letkua vedettyä.  Portaiden yläpäässä on ensimmäinen liitoskohta vesimpumpun jälkeen vielä hieman paksumpaan PEM-putkeen. Siihen laitettiin T-hana jotta on mahdollista saada paljun täyttöön vettä, kastelukannun täyttöön ja välillä nuotiopaikan kasvitkin tarvitsevat vettä. 

Välissä letku kulki saunan alta ja saunan etunurkalta matka jatkuu kohti varaston kulmausta. Letku laitettiin luonnollisesti mättäiden alle piiloon. Tässä ei onneksi tarvinnut välittää syvyydestä, tärkeintä ettei näkyville jäänyt.

Lopulta viimeinen liitos hunajamarjapenkin kallionurkkauksessa Gardenan RollUp XL letkukelaan joka 35-metrisenä riittää koko takapihalle. Varasto jää kuvakulmasta hieman vasemmalle takaviistoon. Etupihaa varten on talon takanurkalla jo se aiemmin asennettu toinen samanlainen letkukela mihin tästä letku tarvittaessa on liitettävissä.

Tässähän jo melkein odottaa kastelukelejä kun on systeemit viimein kunnossa. Aiempi systeemi joka sisälsi etupihalle yltääkseen ensin olikohan 25-30 metriä letkua rannan portailta alapihan puolelle. Siitä yhdistäminen seuraavaan varmaan 40 metrin letkuun joka oli käsin kelattavalla pyörillä kulkevalla letkukärryllä. Kokonaisuutena siis oli aikamoisen työläs. Jalalla piti pitää kärryä pystyssä, samalla pyörittää raskaasti toisella kädellä kärryn kampea ja ohjata sekä kiskoa vielä toisella kädellä pitkää letkua jotta se edes jotenkin kärryyn kelalle meni. Ei saata olla ihme että tuossahan ne letkut kerran esille otettuna pyörivät korkeintaan johonkin nurkkaan kasalle vedettynä syksyyn asti. Hienon oloisesti tuntuvat letkukelat nyt letkut sisälleen vetävän joten uskoisin että jatkossa ei meillä letkuja pihalla entisen tapaan pyöri. Tulikin mieleen että syksyn aikana voisin tehdä oman postauksensa näistä postimyyntitaimien hankkimisesta kun on tullut kokemusta siitäkin jo useammalta vuodelta ja monelta toimittajalta. 



2 kommenttia:

  1. Sait huamattavaa helepotusta kasteluhun. Tuallaasella kallioosella tontilla onki muuten tyälästä. Joo, netti on tosi vaaralline paikka keräälijälle. Vaikken tunnusta olevani varsinaane keräälijä, aina löytyy jotaki, mitä haluaas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontilla on sen verran meillä mittaa että etupihalle koko tontin poikki letkujen saaminen on ollut työlästä puhumattakaan pois kerääminen. On sentään järvivesi jolla kastella joten en silti valita.
      Vaikea on tyytyä täyttämään penkkejä kauppojen perusvalikoimalla kun on mennyt näkemään netissä kaikenlaisia ihanuuksia.

      Poista