sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Syyslaiskotus

 Puutarhasta ei meinaa enää löytyä mielenkiintoista kuvattavaa. Samat kukat kukkivat tosin pikkuhiljaa lakastuen. Ensimmäiset kevätkukkasipulit tuli hankittua. Lidlin perinteiset sipulitarjonnat tuli katsastettua. Alkuillasta taisi jo paras valikoima olla viety mutta muutama laukka, crocus ja tulppaanikin tuli hankittua. No pyöreät 140 sipulia pikaisella laskulla mutta pikkusipuleitahan niistä oli suurin osa 😁.

Etupihan penkissä kukinta on vielä yllättävän pirteää.

Punahatut jaksavat aina vaan. Loppukesän parhaita kukkijoita.

Samat kukinnot jo toista kuukautta.

Hemppissävyt ovat omaan mieleeni. En kaipaa keltaista tai oranssia.

Tarhaviinikärhö (clematis viticella) Pernille jaksaa myös pitkään. Viime kuussa istutetuksi taimeksi on kyllä kukkinut häikäisevän runsaasti ja muutama nuppukin vielä näkyy. 

Kauko-otos tien vierustalta etupihan näkymistä

Päivänlilja Minstrel Boyn viimeinen kukka.

Turkestaninmaksaruohon pinkit kukat aukeavat aika myöhään.

Keijunkukka (heuchera) Berry Smoothie.

Syreenipenkin istutukset ovat lähteneet lupaavasti leviämään ja rehevöitymään. 

Vertailussa kuva 14.7. juuri istutuksen jälkeen. Syreenin istutin vasta elokuussa joten vähän enemmän oli tyhjää tilaa.

Rönsytiarella Elizabeth Olivier on juurruttanut ensimmäisen rönsynsä. Tuntuu viihtyvän ja lehdetkin ovat selvästi vihertyneet hailakasta sävystään. Taustalla pikkutalvio myöskin reippaasti leviämässä.

Revontuliatsalea Tri-Lights on tainnut kärsiä kuivuudesta koska aloitti jo syysvärityksen vaihtamisen.

Kuutamohortensian kukinnot alkavat hiljalleen värittyä vaaleanpunaisella.

Viimeiseksi laiska kuva sipuliostoksista pussissaan. Vaaleanpunaisen sävyt saavat jatkoa ensi keväänäkin.

Syksyn sateet tuntuvat saapuneen. Kai niistä pitää olla onnellinen että kaikki kesän hankinnat jaksaisivat juurtua ja vahvistua talvesta selviämiseen.



4 kommenttia:

  1. Turkestanin maksaruohoa minullakin on aika reilusti kotona niinkuin mökilläkin. Keijunkukassasi on hyvä väri. Lidlin sipuleita minäkin kävin katsomassa ja ostinkin kaksi isoa pussia tulppaaneja.

    VastaaPoista
  2. Turkestanin maksaruoho on yksi lempireunakasveistani. Vähään tyytyväinen ja nätti väritys lehdissä sekä kukissa. Lidliin pitäisi ehtiä heti aamusta että ehtisi parhaille apajille. Pitäisi osata melkein vapaapäivä pyytää etukäteen 😂 Hyvä jos sinäkin jotain löysit.

    VastaaPoista
  3. Minä muistin käydä Lidlissä vasta lauantaina aamupäivällä, joten aika vajaita laatikoita jo oli. Löytyi kuitenkin muutama ihan listallakin ollut sipuli ja niitä, mitä siellä mahdollisesti olisi torstaina aamupäivällä ollut, ei kannata miettiä :D Syksy meinaa puskea päälle, mutta vielä olisi puutarhassa vaikka mitä tekemistä. Ehkä tässä vielä ehtii ennen talvea... Herkullinen väri keijunkukassa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida sinunkaan puutarhassa olla pahaa puutosta kevätkukkijoista 😉. Silti niitä vaan on kiva ostaa lisää. Keijunkukka on mukavasti tuuheutunut kevään rimpulasta. Oikein mukavaa viikkoa 😊

      Poista