lauantai 10. heinäkuuta 2021

Päivänliljoja

  Kyllä nyt kelpaa lomailla. Bongasin toissapäivänä ensimmäisen kukkivan päivänliljan. Heinäkuu on perinteisesti päivänliljojen aikaa. Nyt onkin mitä odottaa kun nuppuja on tässä puutarhassa ennennäkemättömän paljon. Toki myös siitä syystä että istutin toistakymmentä uutta keväällä.

Siinä ensimmäinen kukkaan ehtinyt päivänlilja. Nimeä en äkkiseltään nyt muista.

Tässä kevään uusista istutuksista. Järkytyksekseni huomasin että tällä oli jo kuivahtanut yksi ohikukkinut nuppu jonka kukinta jäi näkemättä.

Pink Fantasy -kärhö, kohta aukeaa lisää kukkia.

Lähempää

Lilja Spring Pink etupihan penkissä. Näitä saisi olla enemmänkin mutta eivät tunnu lisääntyvän kovinkaan innokkaasti.

Spring Pinkin kaverina Lollypop.

Nimetön Lidlin liljahankinta viime kesältä.

Väriläiskä hortensia Summer Love.

Muutkin kukkatertut alkavat saada väriä.

Kiinanhortensia Bougie. Tämä kun tästä kasvaa ja kukkia tulee enemmän niin uskon olevan upea. Kerrotut laitakukat ovat mieleeni.

Muutama kukka  tupastiarella Wherryin kaunistuksena.

Pitääkö ahdistua kesän loppuvan jos maksaruohot alkavat jo kukkia? Nämä ovat onneksi aikaisempien maksaruohojen siementaimia joten päätin etten vielä ahdistu.

Jalokärhö Omoshiro

Päivitänpä muistaessani toissakevään siemenestä kasvatettujen päivänliljojen tilannetta. Ihan jo reippaat taimet. Kukkia kylläkään ei luvassa.

Tässäpä olisi nyt lomalaisena aikaa pohtia tekisikö puutarhaprojekteja. Isompia en suunnittele mutta metsänrajan rinteen kanssa olisi kyllä kasvimuutoksia tehtävänä. Edelleen värien ankeus silmääni häiritsee. Vierailulla käynyt siskoni ehdotti siirtämään väripilkuksi kellervänsävyiset keijknkukka Marmalade ja haltiankukka Solar Eclipse ja taidankin sen tehdä kun sävyiltään eivät oikein istu nykypaikkaansa. Saanpa tilaa keijunkukan jakotaimille.












7 kommenttia:

  1. Monenlaista kaunista! Minäkin olen lisännyt parin vuoden aikana muutamia alkuja uusista päivänliljoista, kiva katsoa, saisiko jo nähdä enemmän kukkia?
    Onko sinun Summer Love ollut talven paikoillaan ulkona? Minulla on tuo myös maassa istutettuna, muttei ole ehtinut kukkia , vaikka pienet alut vihreitä lehtiä nousevatkin. Kukinta etenee kyllä monilla lajeilla sellaista vauhtia, että jääkö loppukesälle enää mitään?
    Oikein hyvää lomaa, varmasti tarkenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Summer Love on vasta tämän kevään hankintoja. Jää nähtäväksi kukkiiko ensi vuonna. Sisaruksensa Twit’n Shout on ollut varsin kranttu kukkija. Molemmat tuossa nyt vieretysten pihan aurinkoisimpaan lukeutuvaan paikkaan istutettuna.

      Poista
  2. Muistanki sun valtavan päivänlilijatilauksen. Toivottavasti niistäki jo moni kukkii. Aika makoosan färine tua Littelinki lilija. Toivottavasti ilimat joskus viilenöövät ja viimmeesten kukkijooren kukinnat jatkuuvat ja jatkuuvat......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan monella kevään päivänliljan taimella luoaavat kukkavanat nousemassa. Kukinnan kannalta tällainen jatkuva helle on tosiaan vähän paha kun menee pikakelauksella on.

      Poista
    2. Siis menee pikakelauksella ohi.

      Poista
  3. Kauniit liljat ja tietysti tuo 'Pink Fantasy'. Nuo kahden ensimmäisen kuvan tummanpunaiset ovat suorastaan sykähdyttävän värisiä. Jos maksaruohojen kukinta on merkki kesän loppumisesta, niin minun olisi pitänyt ahdistua jo viikkoja sitten :D Ensimmäiset kun aloittavat jo kesäkuun puolivälissä tai jopa vähän ennen. Minusta kesä alkaa lähestyä loppuaan vasta sitten kun syysasterit alkavat kukkia!
    Jotkut miettivät sitä, riittääkö syksylle mitään kukkijoita kun helteet nopeuttavat tahtia. Olen huomannut, että osa kasveista lähtee helpommin toiselle kukintakierrokselle oikein lämpimän kesän jälkeen. Pääsee siis nauttimaan alkukesästä uudelleen samalla kun syyskukkijat ovat täydessä vauhdissa! Muuten tällaiset 30 asteen helteet eivät ole minusta kovin kivoja, varsinkaan kun sadetta ei ole saatu pitkään aikaan. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä tarkennettava että korkeampien maksaruohojen kukinta tuntuu syksyltä, niillä kun on se etuliite syys nimessään. 😁 Nämä kukintansa aloittaneet eivät taida syysmaksaruohoihin lukeutuakaan. Kyllä nyt sadetta alkaisi kaivata. Illat saa juosta sadetinta siirtämässä. Ei kai pidä valittaa kun meillä sentään viitsii järvivedellä sadettaa vaikka äkkiähän tuo vesi hiekan läpi hulahtaa.

      Poista