lauantai 20. elokuuta 2022

Syysleimut

 Onpa hellettä pidellyt. Olin jo toiveikas torstaina sadekuuron suhteen mutta pari hassua lyhyttä kuuroa oli meidän kohdalle työpäivän aikana lopulta vain osunut. Piha alkaa olla rutikuiva. Iltarutiineiksi on väistämättä muotoutunut kasteluletkujen siirtely paikasta toiseen jos haluan pitää hengissä kaikki kesän aikana siirron kohteeksi joutuneet pensaat, puut ja perennat puhumattakaan vasta heinäkuulla istutetuista punahattujen ja kuukausimansikoiden siementaimista. Jälkimmäiset ovat onneksi sitkeää sorttia kuivuudenkin kestossa. Jopa etupihalle oli letku nöyrryttävä vetämään kun syysleimujen lehdet lurpattivat uhkaavasti. Mutta en silti valita, on ihanaa kun kesä jatkuu vielä elokuun loppupuoliskollakin. Töihin paluu on harmillisesti kyllä vähentänyt pihalle jäävää aikaa ja jaksamistakin dramaattisesti. 

Syysleimut ovat kaikki kukassa. Metsänrajan penkki kärsii kyllä kuivuudesta kun kastelu on suuntautunut akuutimmin vettä vaativiin kohteisiin. Ei se mikään silmänilo ole muutenkaan kuten aiemmin todettu reunakivien ollessa osin pois paikaltaan. Sellaista tuuheaa syysleimukasvustoa ei siis metsänrajan penkissä juuri nyt kasva mitä mielellään toivoisi haavekuvissaan nähdä. Tässä kuitenkin pihan syysleimusikermä lähikuvissa. Nimeän ne joille nimet keksin.


Suosikkini syysleimuista Early Red

Younique Bicolor

Sweet Summer Purple

Famous Light Pink




Sherbet Blend

Wilhelm Kesselring



Etupihalla syysleimut näyttivät alkuviikosta jo hätää kärsiviltä joten ei auttanut kuin kiireesti viritellä kasteluletkut paikalleen. Kolme pidempää puutarhaletkua peräkkäin liitetyksi vaaditaan etupihan saavuttamiseksi joten ihan joka päivä ei operaatiota viitsi tehdä. Siihenhän se viimeinen kolmas letku muista letkuista irrotettuna lopulta paikalleen laiskalta jäi odottamaan seuraavaa kastelun tarvetta minkä itseni tuntevana osasin arvatakin. 

Eiköhän tässä jotain pihapuuhaakin keksi kastelun lisäksi. Rentouttavaa viikonlopun alkua puutarhailijoille! 



8 kommenttia:

  1. Early -lajikkeet ovat tosi kivoja! Syysleimut tarvitsevat sopivasti vettä, jotta jaksavat kunnolla kukoistaa. Nämä helteet kuivuuden kanssa ovat niin näännyttäviä itselle ja kasveille. Jatkuva kastelu alkaa puuduttaa. Minun pitää kastella joka päivä, joska alue on niin laaja, että etenen lohko kerrallaan.
    Saat varmasti syysleimuistasi upean näkymän, kun ne vielä tuuhenevat lähivuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Early-lajikkeet on kyllä kivoja kun kukkivat hiukan aiemmin ja jäävät perinteisempiä lajikkeita matalammaksi. Tämän pihan lääniä on teitä vähemmän mutta sama osio kerrallaan kastelu täälläkin käytössä kasteltavia alueita eri päivinä vaihtaen.

      Poista
  2. Mahtava määrä syysleimuja. Toivottavasti sateet osuu pian sinnekki. Meillä taas vettä piisaa liiaksikin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tasan käy sademäärien kanssa. Teillä ainakin sitten ollut helpompaa kastelun kanssa.

      Poista
  3. Nyt syysleimut ovat meilläkin kärsineet kuivuudesta ja niitä on ollut silloin tällöin pakko kastella.
    Minäkin pidän Early Red- lajikkeesta. Omani on vain vielä aika pieni kasvualaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonain vuonna oli härmäkin kiusana joten onneksi pelkästä kuivuudesta voi selvitä kastelulla jos jaksaa ajallaan reagoida. Piti ihan tarkistaa ja oma Early Red on 2v sitten istutettu. Yllättävän nopeasti jo ihan kohtuulliseen kokoon on paikassaan viihtyessään kasvanut.

      Poista
  4. Olet kerännyt melkoisen kokoelman erilaisia syysleimujakin. Minulla on kolmea erilaista ja niistäkin oikeastaan pitäisi yksi siirtää vähän paremmille kasvumaille. Meinaa olla liian karu paikka sillä kun on vielä aika aurinkoinenkin kohta. Tänä kesänä sekään ei ole kyllä joutunut kuivuudesta kärsimään! Harmillista, että sateet menivät näin epätasaisesti. Kasteluletkun virittely ei ole mitenkään kivaa eikä se kastelekaan maata niin hyvin kuin kunnon sade.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vähän keräilijän vikaa minussa 😁. Samaa kasvia hankin harvemmin enempää kuin yhden mutta sen sijaan tykkään kerätä saman kasvin eri lajeja. Josko yhtenevä kasvien muoto kuitenkin hillitsee levotonta vaikutelmaa joka kaikista eri lajeista äkkiä voi syntyä. Kun ei sade kerran suostu tänne ropisemaan niin ei auta kuin tyytyä kasteluveteen. Yritän malttaa (tai en vaan jaksa siirrellä 😆) pitää sadettimen mieluummin vähän pidempään yhdessä kohdassa ja kastella vain osan puutarhasta illan aikana kuin lyhyelti kastella pintamaata koko pihan laajuudelta.

      Poista