tiistai 22. kesäkuuta 2021

Odotettu itoh

 Oi että olen odottanut itoh-pioneita kukkaan ja viimein se tapahtui. Näemmä istutin Pastel Splendorin etupihan penkkiin kahdesta itohista reunimmaiseksi.  Etupihan itohit on istutettu vuonna 2019 joten kaksi pitkää vuotta odotin kukkia aukeavaksi.

Siinä Pastel Splendor nyt on.

Sävy on aika kiva pinkistä kermansävyyn taittava.

Valkoinen Festiva Maxima kiinanpioni aukaisi melkein kerralla kukkansa.

Hävähdys punaista keskustan terälehtien reunoilla lienee paras tuntomerkki.


Karl Rosenfield ( tai niin kuvittelen kun tämä on entisen asukkaan istuttamia) kaveeraa.

Ei nyt välitetä kuivuudesta kellastuneesta ruohosta. Sitä on tänäänkin yritetty sadettaa pitkä tovi. Muuten tieltä päin etupiha näyttää juuri nyt varsin mukiinmenevältä. Unkarinsyreeni Oden kukkii ja puiden alla peittokurjenpolvi Cambridget aukovat kukkiaan.

Vihreät peittokurjenpolvien lehdet raikastavat tummia keijunkukkia ja vaaleanpunaiset kukat erottuvat mukavasti tummien lehtien edustalla. Jos joku tarvitsee äärikuivaan ja aurinkoiseen paikkaan kasvia niin suosittelen kokeilemaan peittokurjenpolvea. Kärhöt kurottelevat syreenipuun tarjoamalla kiipeilyalustalla kohti korkeuksia.

Tarhaidänunikko Royal Wedding avasi kerralla useamman kukan.

Jalokurjenpolvi Patricia vaikuttaa kestävältä kurjenpolvelta. Ei sovellu ihan pieneen rakoon koska kasvaa yllättävän korkeaksi.

 Pioni G F Hemerick

Pioni Bowl of Beauty on sievä.

Pioni Shirley Temple metsänrajan penkistä.

Sadetinta sai taas kuskata pitkin pihaa. Työpäivän hikoiltuaan 30 asteessa sisätiloissa on ihan mukava pahimman helteen hellitettyä kuljeskella ilta pihalla. Ilmalämpöpumpun olemassaoloa on jälleen kiitelty moneen kertaa. Hellettä jaksaa niin paljon paremmin kun välillä pääsee viileään sisäilmaan kodin suojiin.









5 kommenttia:

  1. Nuo itoh pionit on kauniita mutta varmaan kalliita. Onkohan minulla tuo Bowl of Beauty näyttää niin samannäköiseltä. 🤔
    Meille tuli rankkasade ja pioneille kävi kurjasti mitkä olivat ihan auki. Kävin eilen illalla vielä ravistelut tekemässä ja tänään käyn leikkaamassa kukkia maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo itohit on arvokkaampia. Olen yrittänyt syksyllä alehintaan bongata niin ei ihan yhtä kovasti hampaita kiristele. Ja keväisin jännään kaikista eniten noiden heräävän henkiin. On kyllä kurja kun parhaassa kukassa iskee aina se rankkasade. Täällä on vältetty ukkoset toistaiseksi.

      Poista
  2. Kauniita pioneja! Erityisesti tuo 'Pastel Splendor' ihastuttaa minua. Ilmalämpöpumpun olemassaoloa on meilläkin kiitelty ahkerasti hellepäivinä. Se myös kuivattaa mukavasti huoneilmaa. Mukavaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itohit olisivat kunnolla kukkiessaan kiva lisä pioneihin. Tavalliset pionit kukkivat ohi niin kovin nopeasti. Sentään muutama kukka tälle vuodelle. Kosteuden poisto on tosiaan myös hyöty ilmalämpöpumpusta. Kukkaisaa juhannusta!

      Poista