sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Ensimmäiset kärhöt

 Miten tällä viikolla ei tunnu olevan juuri mitään kuvattavaa. Moni kasvi on vielä niin nuori että kukkiessaan tekevät muutaman harvan kukan. Ei varsinaisesti mitään kukkarunsautta siis. Toivottavasti muutaman vuoden kasvettuaan alkavat kasvit näyttää pikkuhiljaa siltä miltä toivoisin niiden näyttävän ja kasvaisivat täyttämään niille tarkoitetun tilan. 


Ensimmäinen tarhalyhtykärhö Princess Katen kukka on auennut. Tämä kasvoi jo reilusti yli kiipeämiselle varatun obeliskin. Nyt ei syreenipuuta vieressä ollut enää kiivettäväksi joten kiepautin latvan alemmas kasvamaan toiselle kierrokselle.

Jalokärhö Tae aukaisi kukkansa. Montaa nupua ei tänäkään vuonna ole tähän kärhöön tullut mutta toivon että tämä alkaa jatkossa viihtyä annetussa paikassaan jalosyreeni Moskovan Kaunottaren lähellä.

Atsalea Tarleenan kaksi viimeistä kukkaa sinnittelevät jo hempeämpään vaaleanpunaiseen haalistuneena.

Naapurin rajapenkissä aukesi itoh-pioni Cora Louisen kukka. Muitakin nuppuja olin bongaavinani mutta ne eivät ainakaan toistaiseksi ole lähteneet isommaksi kehittymään.

Kuutamohortensia kukkii ensimmäistä kertaa runsaammin.

Prisman aletaimet näyttävät kukkansa, syysleimu Early Pink Dark Eye. Ihan kivan pirteät pinkit kukat. Näiden viereen on pistokkaista juurtumassa kolme Early Red -syysleimua. Mietin raaskisinko katkaista  pistokkaita molemmista vielä lisääkin kun ovat melko helppoja lisättäviä.

Vuosia sitten istuttamistani värililja Lollypopin sipuleista osa jaksaa edelleen uskollisesti nousta kukkimaan.

Tämä yhdistelmä hopean sävyjä tuli oikeastaan vahingossa kun alkukeväästä siirsin levikepenkin keijunkukkia. Taustalla tarhaimikkä Majeste hopeaan taittavin vaaleanvihrein lehdin, edessä keijunkukka Silver Gumdrop violetin sävyyn taittaen. Nämä saavat jatkaa kavereina jatkossakin.

Pölytyksen kanssa tuntuu olleen ongelmia useammallakin hedelmäpuulla koska montaa hedelmää ei koko pihan puista ole luvassa. Tämä makeakirsikka Iputjin ainokainen kirsikka piti suojata yksityisellä verkolla koska haluaisin viimein päästä edes maistamaan miltä tämän kirsikat maistuvat. 

Tämä viikonloppu kului enemmän sukulaisvierailujen merkeissä mutta pääsinpä samalla pohtimaan yhdessä sisaren kanssa miten penkkien täyttämisessä kannattaisi edetä. Kunhan ehdin niin muutama pionin siementaimi olisi ajatuksissa etupihan penkistä siirtää kun niille nyt tilaa olisi antaa kasvaa. Kitkemistä olisi aina ja toivottavasti lomalla saataisiin myös pihan isommat nurmikon korjaustyöt sekä soratäytöt viimein tehdyksi. Onneksi enää viimeinen työviikko ja sitten pääsen käyttämään enemmän aikaa puutarhaankin. 


6 kommenttia:

  1. Kasvien kanssa kyllä menee oma aikansa, että saavat tehtyä kunnon juuret. 10 vuoden puutarhatohinan jälkeen on minulla sellaista, että ei juuri ole kukkimatonta kautta kevään ja syksyn välissä. On se aika monta erilaista kasvia vaatinutkin. Ja sitten eri vuonna kasvit aina saattavatkin kukkia eri järjestyksessä kuin edellisenä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan laitto ei ole tosiaan kärsimättömän hommaa. Näiden uusien istutusalueiden kanssa on nyt vaan pakko muutama vuosi malttaa ennen kuin alkaa näyttää siltä miltä pitäisi ja reilumpaa kukintaakin toivottavasti näkyä.

      Poista
  2. Hauskan näköinen tuo kirsikka suojapussissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pakkohan se ainokainen oli suojata maistiaiseksi. Ensi vuonna ilmeisesti saa pensselin kanssa käydä kukkia läpi jos ei pölyttäjiä näy.

      Poista
  3. Piti tulla ihan kurkkaamaan, kun kärhöt mainittiin otsikossa. Siitä se kärhökausi taas lähtee liikkeelle :) Princess Kate on aika vahvakasvuinen eikä ihan matalaan tukeen sovikaan. Oma, 2,5-metrinen kaariporttini ei ole sille lainkaan liian korkea ja varmaan kiipeäisi helposti korkeammallekin, jos olisi mahdollisuus. Kukat vain näkyvät paremmin, kun ohjaa latvan takaisin alas. 'Tae' onkin minulle aivan uusi tuttavuus. Nätti kukka siinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen keräilijän taitaa saada parhaiten blogivierailulle laittamalla kärhöstä kuvia 😁. Toivon koristekirsikka Accoladen menestyvän Princess Katen vieressä ja jatkossa sen oksien toimivan myös kiipeilytukena. Nyt ei vielä 1.5-metrisestä puun alusta oikein tehtävään ole. Mutta tulevatpa kukat tosiaan paremmin esille näin.

      Poista