torstai 22. huhtikuuta 2021

Etupihan penkkiä uuteen uskoon

 Aamu oli märkä ja kolea mutta päivällä aurinko lämmitti ja kelikin kuivui. Joten eikun lapio heilumaan. Ensin nostin 35 litran saavillisen kerrotun idänkurjenpolven juurakoita maasta. Ne kun alkoivat hermostuttaa viime kesänä retkottaessaan keijunkukkien päällä.

 
Lähtötilannetta ensin.

Kesäisemmät otokset ehkä hiukan paremmin hahmotettavissa. 

Heti keijunkukkien takana tuuheat puskat idänkurjenpolvea.

Taimien laadussa ei ollut valittamista. Kaikki eivät toki aivan yhtä muhkeilla juurilla varustettuja kuin tämä.
Nimilaput siksi aikaa että sain kuvattua muistiin järjestyksen.

Ajotieltä myötäpäivään edeten ensimmäisenä päivänlilja (Hemerocallis) Roswitha

Seuraavaksi Jane Trimmer, Little Anna Rosa, Adamas, Crinkled Fantasy, Singulair Sensation, Night Breeze, Exotic Treasure, Your Angel, Calico Jack, Canadian Border Patrol, Romantic Rose, Just My Size, Moroccan Sunrise, Gillian, Border Music, Adamas

Idänkurjenpolvien juurakot olivat aika kookkaita. Pilkoin pienemmiksi ja osa pääsi takaisin penkkiin tällä kertaa päivänliljojen taakse josko ne jaksaisivat pitää kurjenpolvipehkojakin ryhdissä pois muiden päältä kaatuilemassa.

Samalla muidenkin kasvien siirtelyä. Valkoinen nimetön syysleimu joka tuli muutama vuosi sitten Tiarana Kodin kukilta mutta kukkiessaan paljastui olevan joku muu. Sain kyllä uudet juurakot tilalle mutta koska eivät ole kukkineet en tiedä onko pihallani nyt Tiaraa vai ei. Tämä joka tapauksessa kasvaa niin korkeaksi että kaatuilee. Yksi Sherbet Blend lähti ja muiden keskelle pääsi tämä valkoinen (joka muita kellervämmin lehdin joukosta erottuu) josko siinä kestäisi kaatumatta.

Keijunkukka (heuchera) Mint Frost kasvoi niin paljon muita kookkaampana että sai siirron. Tilalle tuli Shanghai. Siirsin myös viime kesän nimettömän elonmerkkejä osoittavan matalamman punahatun hiukan toiseen kohtaan. Parille lisähankinnalle jäi vielä jopa tilaakin.

Mint Frost pääsi takapihan rinnepenkkiin levittäytymään.

Sopii tuohon uuteen paikkaansa oikein mukavasti kun muutenkin penkki kaipaa vähemmän punasävyisiä kasveja joten maksaruoho sai paikalta väistyä. Talven jäljiltä on vielä punerva mutta oikeasti varsin raikkaan vihreä.

Metsänrajan penkkiin laitoin myös iirikset. Taaimmaisena loistokurjenmiekat (Iris Sibrica) Peacock Butterfly Paprikash. Etualalla jossain järjestyksessä kaksi vasemmanpuoleisinta saman sarjan Mad Hat ja Black Joker (poika avuliaana oli nappaissut nimilaput omatoimisesti irti josta tämä äiti hetkellisesti pääsi hermostumaan vasta aiheesta sanottuaan). Oikealla Iris Sibrica Pink Parfait.

Tuonne penkin perälle pääsivät. Morsiusharso sai viimein lähtöpassit. Ihmeellinen turjake olikin. Aikaisin kukkivina uskoisin noiden toimivan tuolla peremmälläkin vaikka eteen kasvaakin korkeampaa. Toinen keijunkukkahankinta Shanghai pääsi myös tämän penkin reunalle.

Metsän puolelle syntyvälle pensasalueelle saivat paikan myös jouluruusut. Noiden järjestys pitääkin vielä tarkistaa nimilapusta, vasemmalla kaiketi Double Ellen Picotee Shades, vieressä Double White Spotted ja kaksi oikeanpuoleisinta etupihan penkistä nyt myös siirtämäni jouluruusun siementaimet.

Olipa kiva päästä istutuspuuhiin pitkästä aikaa. Viikonloppu lähenee mutta keli ei nyt tällä kertaa näytä suosivan. Onhan tuolle vedellekin puutarhassa tarve. Loppuun vielä muutama kevätkukkija.






6 kommenttia:

  1. Kiva esittely :). Onnea kunnostetulle penkille, tuokoon se iloa tulevana kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä viilausta vielä pitää tehdä. Yksi laitama jäi laittamatta missä oli vanhempia päivä liljoja jo valmiiksi. Pitää siirtää nekin kurjenpolvien kanssa päittäin. Toivon että miellyttäisi sitten jo omaa silmää (ainakin hetken).

      Poista
  2. Soot päässy jo istutuspuuhihin. Täälon kaikki viälä nii alakutekijöös, enkä uusia taimia oo viälä hankkinu. Krookukset on aina ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli vähän pakko aloittaa kun taimet kerran jo tulivat. Onneksi osaan nykyään jo tunnistaa vähän pienemmistäkin aluista mikä on mitäkin niin onnistuu siirtely jo huhtikuulla. Onhan tuo keväällä helpompaa kun ei vielä hirveän isoja puskia siirrettävänä. Onneksi taimia ehtii vielä hankkia, kevät vasta aluilla 😊

      Poista
  3. Ilman muuta hienon postipaketin sisältö pitää kaivaa maahan, jotta siitä pääsee ajallaan iloitsemaan. Saattaa olla, että itsekin käyn Eurohostassa ostoksilla. Sen verran hienoja herkkuja sieltä löytyy.
    Koleudesta huolimatta sateet tekevät hyvää kuivalle maalle. Viileässä ilmassa jaksaa paremmin itsekin kaivaa. Eiköhän se tästä taas keväisemmäksi muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat olivat valikoimat Eurohostalla tosiaan. Etenkin kuunliljoja (ehkei niin yllätys jos nimestä päättelee) ja päivänliljoja oli vaikka mitä. Tulivat jopa postin toimituksena normaalisti haettavaksi kun yleensä ulkomailta tulevat kotiintoimituksena jonka sopivaa aikaa sitten kytättävä ja puhelua aikataulun sopimiseksi kuljetuspalvelun kanssa odotettava. Itselle ei ainakaan töissä niin helppo puhelimeen vastata.

      Poista