sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Nuotiopaikkaprojekti jatkuu

 Lapiohommissa meni tämäkin viikonloppu. Urakka on iso käsipelillä mutta selvää etenemistä on kyllä tapahtunut. Perheen puutarhavastaavana otin tietenkin huolehdittavakseni mullan talteenoton. Ihmeen paljon sitä tulikin. Jäi laskematta mutta kyllä monta vientireissua tuli. 

Vähän haasteellinen tuo reitti. 35 litran saavilla kuivaa onneksi suhteellisen kevyttä metsämultaa sai kulkemaan ylös erä kerrallaan. Portaat ovat luonnollisesti suunnitelmissa tuohon rakentaa vielä. 

Sen verran lasti kuitenkin painoi että ylhäällä odottivat kottikärryt loppumatkaa varten. Palju maamerkkinä näkyy molemmissa kuvissa.

Aika mukava määrähän sitä lopulta tuli. Pussitavarana ostaen olisi varmasti jäänyt huomattavasti pienemmäksi alueeksi.

Vielä toisesta suunnasta. Rinnepenkin taakse tuli ihan kunnon läjä. Luulen että tuohon saisi neljäkin pensasta mahtumaan kun katsoo vähän kompaktimman kokoisia. Eli sellaisia maksimissaan metrisiä (tai joku 1,5 metrinenkin voisi taaimmaiseksi mennä) alppiruusuja, atsaleoja tai hortensioita hakusessa. Jotain ajatuksia jo onkin, kovin aloin harkitsemaan sekä atsalea Ruususen unen että alppiruusu Royal Rosyn siirtoa tuohon paremmille katselupaikoille. Saa esittää ideoitakin III-vyöhykkeelle sopivista vaihtoehdoista.

Monenlaista välinettä on käytössä ollut. Kuokka melkein tärkeimpänä jäi kuvasta, korvaamaton juurakkoisen ja kivisen maan muokkaamisessa. Lapio, rautakanki ja oksasaksetkin ovat olleet ahkerassa käytössä. Juurten katkomisessa järeämmät oksasakset ovat huippuväline, toki terävyys saattaa kärsiä mutta saahan niitä saksia uusiakin.

Kanto nököttää tuossa edelleen mutta viereltä maata huvennut jo selvästi kuitenkin. Maa oli sen verran roudassa että kanto ei toistaiseksi halunnut hievahtaakaan melkoisesta lukaalin vetovoimasta huolimatta. Uusi yritys ensi viikon lopulla.

Tuo järkäle tikun takana sen sijaan suostui siirtymään kahden miehen (ja vähän yhden naisenkin), rautakankien ja lukaalin vetovoiman avulla. Melkoinen kuoppa jäi, harmillisesti tällä kertaa ei istutuspuuhiin käytettävissä.

Tuota maisemaa kyllä kelpaa valmiilta nuotiopaikalta jatkossa katsella. Vielä pitää jaksaa monta lapiollista hiekkaa ja jokunen soralastikin tuohon on kuskattava ennen kuin loppu häämöttää. Betonilaatatkin tulevat lopuksi koska sitä viereisistä männyistä tippuvaa neulasmäärää ei jaksaisi kukaan soralta yrittää poistaa. Ruduksen hiilenvärinen luotokivi olisi mieleinen.

Lopuksi pihan ainoa krookus, kovin on pieni ja vaatimaton mutta onneksi kavereita on tulossa. Toivottavasti ensi viikon aurinkoinen ja lämmin keli vauhdittaa kukkimista.

Nyt on selkä ja pakaratkin vähän jumissa. Huomenna töihin lepäämään ja projekti jatkuu taas loppuviikosta kun mieskin ehtii töiltänsä apuun. Mokoma ehdotteli jo aitaa näkösuojaksi kun ei ne minun  (huom viime kesänä!) istuttamat pensaat selvästikään kasva... Onneksi pihan istutukset eivät ole hänen vastuullaan kun käsitys on se että samana vuonna on oltava jo suunnilleen täysikasvuinen koska muuten on epäonnistuttu. Mitään turhia juurtumisaikoja tarvita kun heti kasvuun vaan vai miten se nyt meni?

4 kommenttia:

  1. Siinä tuli sivutuatteena isoo kasa hyvää ilimaasta multaa. Tuasta tuloo hiano paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mielellään hyödyntää jos ilmaiseksi saa omasta pihasta. Taas oli suorastaan välttämätöntä keksiä joku uusi istutusalue 😉. Into on nyt tehdä kun viimein saa lähes käyttämättömästä tontin sopesta hyödynnettyä mukavan oleskelupaikan.

      Poista
  2. Tuo metsänpohjamulta on varmasti mieluinen kasvualusta rodoille, hortensioille ja atsaleoille. Itsekin olen käynyt penkomassa happamasta maasta pitäville kasveille metsänpohjamultaa tai maatunutta havunneulaskariketta aina kun sitä on vain tarjolla. Kolmosvyöhykkeelle on vaikka mitä ihanuuksia valittavana. Täällä nelosella puistoatsalea 'Illusia' on pärjännyt todella mallikkaasti monta vuotta, joten sitä voin suositella lämpimästi.
    Hyvin on edistynyt nuotiopaikka. Tuosta kalliosta olen vähän kade, vaikka ymmärrän kyllä hyvin, kuinka iso urakka on kantaa saavilla maa-ainekset jyrkkää rinnettä pitkin ylös. Alas sentään tulevat vähän vauhdikkaammin :D Työn iloa sinne!

    VastaaPoista
  3. Tässä pihassa kyllä riittää aineksia happamassa viihtyville, on neulasta ja kariketta. Muiden kasvien kanssa onkin sitten haastavampaa... Itsekin pidän kovasti tuosta kalliosta vaikka kaikki projektit tekovaiheessa ovatkin haasteellisia. Iso syy siihen että alunperin tästä talo ostettiin. Valmiina tuosta nuotiopaikasta tulee kuitenkin mukavasti oma pieni tilansa pihalla kaikesta muusta erillisenä.

    VastaaPoista