tiistai 6. huhtikuuta 2021

Kukkapenkistä paljastuu

 Mihin katosi ihana kevään lämpö. Yritin kuvata etupihan penkkiä mutta joku kumman lumisade päätti juuri alkaa. Taukosi sitten koiran iltalenkin ajaksi mutta kun kaivoin kännykän taas kotipihassa esiin niin johan taas alkoi valkoista hiutaletta lentää.

Marja-aronia -aidan juurelle toissasyksynä istuttamani krookukset ovat viime kevään voimattomasta kukinnastaan huolimatta päättäneet lisääntyä. Vähän vielä on matkaa kevään kukkamereksi mutta pieni alku kuitenkin.

Epäilin ilmeisesti turhaan Sedum pachylados White Diamond -maksaruohon talvenkestoa. Lumitilanne oli toki tänä talvena armollinen talvehtimiselle.

Hetken pohdin näitä piippoja etupihan penkissä mutta arveluni tulppaanista osoittautuikin oikeaksi, tulipa humilis tähtitulppaani olin syksyn päivitykseen kirjannut.

Keijunkukissa menetyksiä ei näyttäisi olleen juuri lainkaan. 

Onneksi viime kevään menetykset eivät näyttäisi tänä vuonan toistuvan.

Nämä piipat eivät juuri selityksiä kaivanne.

Pionithan ne siellä. Vähän piti malttamattoman tonkia maata osan nähdäkseen. Pääsivät sitten kyllä takaisin piiloonsa ketkä eivät vielä halunneet esillä valmiiksi olla.

Itoh-pioneista kaikki neljä näyttävät elonmerkkejä. Yhden taimen hankintahinta on sen verran arvokas että näitä ei mielellään menettäisi.

Tämän selviämisestä myös iloitsen. Hengissä jo kolmannen talvensa jälkeen ainakin näin maata myöten kasvaen (Schizophragma hydrangeoides) Burst of Light herttahortensia. Pieni on edelleen eikä kukkiakaan näkynyt mutta maltan odottaa jos jonain päivänä. Onneksi lehdet ovatkin se pääsyy miksi tämä on puutarhaani päätynyt.

Myös viime kesän hankinta parin vuoden haaveilun jälkeen kesä-/kiinanhortensia (hydrangea heteromalla) Bougie on hengissä!

Laitetaan loppuun vielä lumikellosta (galanthus nivalis)kuva. Osaa olla kyllä vaikea kuvauskohde. Niin ovat harvalukuisia että ei kyllä raaski maasta poimia kuvatakseen. Toisten kukkameriä katson kadehtien.



2 kommenttia:

  1. "Kevät keikkuen tulevi" pätee jälleen kerran.

    VastaaPoista
  2. Kivasti siellä näkyy jo talvesta selvinneitä kasveja. Kyllä nämä kevään säät ovat ailahtelevaisia. Lupaavasti alkaneen pitkän lämpimän jakson jälkeen taivaalta tuprutti melkein 15cm lunta maahan ihan kuin ei olisi ollut vielä edellisiäkin jäljellä! Eilen iltapäivästä lämpeni ja aurinko alkoi paistaa, mutta eivät kaikki ehtineet sulaa pois kun jo pakasti yöksi. Edelleen on pari astetta pakkasta ja tuulee, joten auringonpaisteesta huolimatta menee pitkään ennen kuin sulaminen taas jatkuu. Peippo sentään kajautti eilen oikein komean säkeen, mikä piristi päivää. Jos muuttolintuja alkaa saapua, niin pakkohan sen keväänkin on pian tulla. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista