sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Valmista tuli

 Kylläpä on tyytyväinen olo nyt kun hyötytarha valmistui. Eilen tuli otettua loppukiri. Anoppikin halusi tulla auttamaan, kyllähän lisäkädet kelpasivat. Puuha oli ihan mukavaa lämpimässä t-paitakelissä +22 astetta ja aurinkoa. 

Tuossa se nyt on. 

Muutama välivaihe toki tuli tehtyä ennen kuin lavat oli täytetty mullalla. Esitelläänpä vielä ne.


Tein varman päälle ja laitoin vielä juuriestettä valmiiden lavakankaiden alle. 

Miehen joskus Lidlistä ostama nitoja pääsi käyttöön kun niittasin kankaat kiinni lavoihin.

Korkoeroa tosiaan oli merkittävästi laattojen ja nurmikon välillä.

Päätin ohentaa multakerrosta hiekkalaatikon puoleiselta reunalta saadakseni nurmikon laattojen tasalle. Yritin ottaa riittävän pitkät palat jotta nurmikko ei jäänyt aivan äkkijyrkästi viettämään.

Pala kerrallaan nurmi ylös ja sopiva määrä multaa alta pois. Onneksi tuolla kohtaa multaa oli paksummin mutta jäihän tuo ehkä vähän ohuenlaiseksi operaation jäljiltä. Tuskin ulkonäöllisesti eroa jatkossa huomaa kun eipä tuo nurmi nyt varsinaisesti ole alueella muutenkaan kukoistanut männyn ja koivujen juurten alueella.

Aiemman välilaajennuksen jäljiltä jääneet nurmipalat olivatkin isoksi hyödyksi. Niillä sai mukavasti tuettua laatat paikalleen ja samalla tuli paljon valmiimpi nurmi laatoituksen ympärille.

Kaikki nurmipalat menivät. Hiukan vielä jäi kylvettävää alaa nurmikonsiemenille.

Mansikoille näistä jää kaksi lavaa. Kylvökäyttöön jäävien pohjalle laitoin paljolta osin täysin maatumatontakin sisältöä puutarhakompostorista (joka ei järin loistavasti kompostoi..). Sinne saa pohjalle maatua ja ensi vuonna mahtuu taas hiukan tuoretta multaakin sopivasti kun pinta vajoaa.

Vähän vielä mulloksella on ympäristö. Kylvän tuohon nurmikonsiemeniä vielä tänään.

Maasta pelastamani mansikantaimet saivat jo lavasta paikan. Vähän tuota istutustiheyttä pohdin mutta kaksi riviä olisi tuntunut jo turhankin harvalta.

Kukkakuvia taidan laittaa erilliseen postaukseen myöhemmin. Yksi suuri ilahduttaja kuitenkin loppuun.

Ihana kerrottu valkovuokko. Ei tuo kylläkään näytä Vestalilta tai Blue Eyes:lta kummaltakaan mutta kelpaa ehdottomasti tämäkin. Osa kukista ei ollut kerrottuja juuri lainkaan. Onko valkovuokoilla taipumusta iän myötä muuttua vuosien mittaan kerrotummiksi vai ovatko nämä nyt vain kertakaikkisen vääriä lajikkeita? Onneksi viime syksyltä on lisää istutettuja (jotka näyttäisivät nousseen kaikki maasta) joiden kukkia pääsen varmaan ensi keväänä sitten näkemään.

Tänään Hankkijalle käymään mansikkaostoksilla. Olisi kyllä kevätpuuhat vielä osin kaikkien projektien jalkoihin jääneenä tekemättä. Kalkit ja kevätlannoituksetkin laittamatta. Kompostia levittämättä. Etupihalta ei enää loppujen päivänliljojen ja idänkurjenpolvien suunnittelemani siirto onnistu koska tulppaanit ja narsissit tekivät kasvupyrähdyksen enkä halua niiden kukintaa kaivelulla vaarantaa. Pitää yrittää palata asiaan kun sipulikasvien kukinta on ohi. Sitten tosin pionit lienevät jo isoja joten kaivaminen on vähintäänkin hankalampaa jo. Eipä tuota kaikkea vaan ehdi.





4 kommenttia:

  1. Hyvät tuli ja nyt pääset jatkamaan muita hommia. Juurieste kannatti laittaa. Meillä vaahtera ja vadelma puskivat vanhoista laatikoista ylös. Uusiessamme laatikot putsasin koko alueen juurista ja laitoimme kunnon kankaat alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla että todennäköisesti se juuriestekin on hyödyksi. Onhan tuossa toki melkoinen määrä hiekkaa ja suodatinkankaan päällä sorat ja kivituhkatkin. Enpä kehtaisi alkaa turhanpäiten noita laatikoita myöhemmin tyhjäämään kuitenkaan jos juuri-invaasio iskisi.

      Poista
  2. Nyt on kiireistä aikaa puutarhassa mutta hienon alueen sait aikaan lavoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä tosiaan on, ei meinaa muiden blogejakaan ehtiä lukea kun kaikki aika kuluu ulkona.

      Poista