Vähän kerrotut (Geranium himalayense plenum) idänkurjenpolvet retkottavat muiden päälle mutta annettakoon anteeksi. Tukiakaan en jaksaisi viritellä. Harmaakurjenpolvi Ballerina myös näyttää parastaan.
Samaa penkkiä monesta kulmasta. Huima on ollut kurjenpolvien kasvu viime keväästä kun nuo tuohon rönsyistä siirtelin.
Kävin juuri tässä illasta virittelemässä pioneille tuet etteivät auetessaan rojahda nurin. Paljon on nuppuja joten komea kukinta luvassa. Laskeskelin että pioneja on tässä penkissä yhteensä seitsemän joista kaksi itoh-pioneja. Jälkimmäisten kukinta tänä kesänä on vielä kysymysmerkki. Varmuudella en nuppuja ole nähnyt tosin vaikeahkoa päästä keskemmälle penkkiä läheltä tiirailemaan.
Ja vielä yksi kännykän näppäisy :)
Lehtolaukka (Allium Oreophilum) aukaisi kukkansa vähän piilossa. Laukkojen kanssa ei mennyt ihan putkeen kun tuli sijoitettua matalampiakin penkin keskelle ottamatta huomioon että kukinta alkaa vasta muiden kasvien ehdittyä kasvaa.
Tälle laukalle en löytänytkään nimeä. Tainnut unohtua merkitä ylös. Saa antaa ehdotuksia jos löytyy tietoa.
Salaatit ne linnut jätti takavuosien tv-mainosta mukaillen :). Viereen hernekylvöt. Laitoin vielä päälle juuttikankaisen varjostusverkon oikean hallaharson puutteessa lintujen näköesteeksi jos jättäisivät tällä kertaa kylvökset rauhaan.
Herneitä ja papuja päätyi penkin täytteeksi.
Melkoista hellettä ensi viikolle luvassa. Saattaa mennä 30 astetta rikki. Saa varautua siis virittelemään kastelut päälle. Onneksi järven vettä riittää. Huomasin että blogini sivuille on eksynyt lukijoitakin. Tervetuloa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti