Edellispäivän siististä lopputuloksesta innostuneena otin lapsen päiväunien ajan projektiksi saada loppukin penkinreunus kuntoon. Lapiollinen kerrallaan aloin puuhaan. Helteessä oli kyllä hikistä hommaa. Irroittelin melkein ämpärillisen verran sammaleimuja muista kasveista. Onneksi erikoinen lehtien muoto helpotti tehtävää. Maa oli kasvien juurista tiivistynyt melkoisesti eikä puutarhalapiolla paakkujen nostelu ollut mitenkään helppoa.
Lopputulema oli ainakin omasta mielestä siisti. Mustan mullan näkeminen kasvien välistä on kummallisen mukavaa.
Tässä setvittävä sotku sammalleimua, hopeahärkkiä ja erinäisiä rikkoja.
Sammalleimut vaan yhteen läjään sitä mukaa kuin homma eteni. Tässä on kasvanut eri värejä, ei todellakaan hajua mikä oli mitäkin. Kasviparoille ehkä vähän rankka metodi hellepäivänä. Istutetaan hyvin kastellut taimet vai miten se nyt meni?
Levittelin lopuksi koko läjän pitkin mulloksen pintaa.
Sama hopeahärkille. Saivat tällä kertaa hajuraon välilaatoituksesta jotta ymmärtäisivät pysyä omilla alueillaan.
Päälle sirottelin pussimultaa parin sentin kerroksen. Sammalleimujen pitäisi kyllä juurtua tähän ja peittää mullan pintakin oletettavasti suht nopeasti kunhan jaksan huolehtia kastelusta. Juuriakin onneksi oli jo valmiiksi juurtumista helpottamaan.
Pohdin miten erotan leviävän sammalleimun ja maksaruohot. Päädyin asettelemaan mehitähtiä
valkomaksaruohon ja
sammalleimujen väliin yrityksenä estää näiden (ainakin välitön) leviäminen toistensa joukkoon.
Mehitähdet kasvavat toivottavasti pian isommiksi ja peittävät sitten väleihinsä jäävät raot. Nämä olivat melko pieniä poikasia kaikki.
Naapurin rajan pintaan jäävä reuna jäi kyllä alkuperäiseen kuntoonsa. Toisaalta sitä ei kukaan ole siltä suunnalta katselemassa joten hirveää ahdistusta sen suhteen en nyt koe ja taidan jättää (ainakin toistaiseksi) ennalleen. Kasvakoon kielot ja hopeahärkki rauhassa keskenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti