Valkoinen Festiva Maxima ja taustalla pinkki Karl Rosenfield. Väreihin sointuu jalokurjenpolvi (geranium) Patricia.
Bowl of Beauty
Mr. G F Hemerick
Ja vielä..
muutama kuva etupenkistä.
Shirley Temple
Taustalla jalokurjenpolvi Orion
Käykös muuten muilla samaa että aamulla herätessä ei ole mitään ajatustakaan perustaa uutta istutusta. Vietettiin leppoisasti aikaa aamusta laiturilla nuhaisen pojan sairaspäivän vietossa kun silmä osui rannan veden ylle kaartuviin leppiin. Ja aloin pohtia miten kiva joku iso köynnös olisi tuossa kasvamassa näkösuojana ja silmänilona. Poika meni päiväunille ja lähdin tutkailemaan paikkaa ensin ajatuksena tuumailla asiaa ja samalla poistaa rantaan kasvavia haavan juurivesoja. Lapio sattui olemaan paikalla jo valmiina ja yhtäkkiä olinkin jo kaivamassa kuoppaa.
Nyt pitäisi valita vielä köynnös tuohon kuoppaan. Saisi kasvaa reilun korkeaksi ainakin 3m tai ylikin. Nyt pitää vain keksiä mikä. Ihan herkkis ei tuossa varmaan pärjää koska järveltä käy kyllä talvella välillä kylmäkin tuuli. Aurinkoa pitäisi kyllä riittää. Kärhöä pohdin tuohon myös, pärjäisiköhän jonkun isomman kaverina samassa kuopassa? Eipä ole toki valtava rahanmenetys jos kokeilee, kärhöt nyt ei superkalliita ole. Lumikärhö kasvaisi kyllä riittävä isoksi mutta kun sellainen pihalta jo löytyy joten tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Ideoita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti