Oikein ovat hyväkuntoisia ja uutta kasvuakin selvästi tullut. Pian pääsee istuttamaan penkkien täytteeksi. Matalammat Turkestaninmaksaruohot etualalla ja taaempana korkeammaksi kasvavat syysmaksaruohot.
Joten kitkin taimet pois. Yritin nostaa varovasti penkistä ylös juuria rikkomatta.
Siellä retkottavat viikolla kitketyn hedelmäpuupenkin multaan siirrettynä. Saapa nähdä tuliko tästä yhtään mitään. Mutta jos vaihtoehtona oli komposti niin kannattaa yrittää.
Lopuksi päivän kukat:
Peittokurjenpolvi (geranium cantabrigiense) Cambridge kukkii. Näitä on etupihalla puiden alla ja roskakatoksen vierustalla.
Viimeinen akileija Nora Barlow. Kukka on nätti mutta miksi sen pitää olla korkealla hontelon varren päässä ja siementää ärsyttävästi. En vielä laita kuitenkaan poistoon.
Ja ahomansikasta näyttäisi tulevan tänä kesänä satoakin. Ojanpientareelta kaivoin näitä muutaman omana pihaan maanpeitteeksi kasvamaan norjanangervopenkkiin ja kirsikan alle toissakesänä muistaakseni ja ovat rönsyillään levinneet ihan mukavasti.
Maksaruohojen lisäämisessä harvoin epäonnistuu. Kivat lajikkeet oletkin ottanut lisättäväksi; minulta löytyy samat ja pidän kaikista niistä kovasti. Toivottavasti pioniunikkojen siirto onnistuu. Olen siirtänyt vain pikkuruisia, vastaitäneitä taimia, joten en osaa sanoa, ottavatko nokkiinsa isoina siirtämisestä. Pidetään peukkuja :)
VastaaPoistaSinulla on kaunis puutarha tulossa vanhemmista postauksista päätellen! En ehtinyt kuin muutamia postauksia vilkaista, mutta taidanpa palata paremmalla ajalla lukemaan lisää. Kun puutarhasta löytyy kärhöjä ja kiviä, niin eihän siitä voi huono tulla! Lisäksi kaikenlaiset puutarhan muutokset ja mylläykset kiinnostavat minua, kun itsellänikin on edellisen asukkaan jättämän tylsyyden kohennus menossa. Aurinkoista kesän jatkoa sinulle!
Kiitoksia kommenteistasi, vähän myöhässä tajusin kommentteja edes tulleen kun itselleni lähinnä tähän asti kirjoitellut. Olen seurannut blogiasi ja tykkään puutarhastasi myös. Aurinkoista kesää :)
VastaaPoista